Jeesus, Johannes ja sukellus raamatunpaikkoihin: Vastaus 3/3

Tämä on kolmas osa vastauksestani Anonyymille. Hän kysyi kommentissaan mielipidettämme hengellisen väkivallan määrittelystä. Ensimmäisessä osassa määrittelin hengellistä väkivaltaa, ja toisessa osassa esitin jotain alustavia ajatuksia asioiden sanomisesta kristillisessä yhteisössä ja sen ulkopuolella. Tässä osiossa käsittelen Anonyymin esille nostamia raamatunpaikkoja.

Tässä viestissä jätän tutkijantakkini naulaan, unohdan neutraaliuden pihavarastoon ja nappaan pastorinliperit kaulaani, suitsutusastian käteeni ja hiipan päähäni. Tämä ei siis ole mitään sosiaalitieteellistä analyysiä, joka puhuu laajemmalle kentälle, vaan tässä hönkäisee pieni tuulahdus evankelikaalista raamatuntulkintaa.[1] Tämä kirjoitus menee hieman blogin aiheen vierestä, koska tämä käsittelee enemmän raamatuntulkintaa; tämä oli kuitenkin osa Anonyymin kysymystä, johon lähdin vastaamaan, joten annetaan palaa tämän kerran.

Blogin perustiimiltä pyytäisin mielipidettä siihen, missä ovat mielestänne hengellisen väkivallan rajat. Kun Johannes Kastaja sanoi Herodekselle, että "Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa", niin syyllistyikö Johannes nykykäsityksen mukaan Herodeksen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden vähättelyyn ja siis hengelliseen väkivaltaan, tulihan Herodekselle paha mieli, arvelen. 

Tai kun Jeesus sanoi aviorikoksesta tavatulle naiselle, että "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee", niin syyllistyikö Jeesus naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kieltämiseen? [– –]

(Lue koko kommentti tästä)

Raamatunpaikkojen soveltamisesta yleensä

Edellisessä viestissä rakentelin jotain ajatuksia siitä, missä rajoissa on oikeutettua sanoa toisille ihmisille asioista. Tässä kohdassa joudumme soveltamaan kahta tilannetta, jotka Raamatussa on meille raportoitu.

On tärkeä huomata, että Raamatun kertomusten soveltamisessa elämään on tekijöitä, joita täytyy pitää mielessä. Ensiksi on se, että kaikki tarinat eivät ole meille tarkoitettuja malleja siitä, miten asiat tulee tehdä. Erityisesti, kun Vanhassa testamentissa väki puuhaa yhtä sun toista, ei aina voi vetää johtopäätöstä, että tuo on oikea tapa tehdä asiat. Niin että Abraham käski palvelijaansa vannomaan valansa käsi Abrahamin kulkusilla (1. Moos. 24), teemmekö samoin? Tai mitä pitäisi sanoa siitä, kun Taamar ei saanut miehekseen luvattua Juudan poikaa Saalaa, niin tämä pukeutui huoraksi ja vietteli Juudan (1. Moos. 38)? Ei taida olla ihan paras malli opetettavaksi nuortenilloissa tytöille. Uuden testamentin puolellakaan ei voi sanoa, että aina pitäisi tehdä annetun mallin mukaan. Jeesus sylki maahan ja teki mössöä, jonka laittoi sokean silmiin, jotta tämä paranisi. Paavali saarnasi ensin juutalaisille, sitten muille (Keuruulla ei ole synagogaa). Samoin Paavali kulki lähinnä laivalla, kävellen ja vankisaattueessa saarnamatkoillaan – pitäisikö Fidan ottaa mallia tästä, ja hylätä lentäminen ja maasturit? Joskus jotkut asiat on kerrottu vain siksi, että niiden tarkoitus on välittää tietoa siitä, mitä ylipäätään tapahtui.

Toinen pointti on siinä, että on joskus kauhean terveellistä tunnistaa se etäisyys, joka meillä on Raamatun aikojen tapahtumiin. Me katsomme kertomuksia omasta jälki-kristillisyyden sävyttämästä länsimaisesta kristillisyydestämme, jossa postmodernismi, individualismi, liberalismi, humanismi ja monta muuta ismiä tarjoavat meille silmälasit, miten asiat tulee nähdä. Voisi olla siis hyvä joskus tunnustaa, että jos Raamatussa tapahtuu jotain asioita, sillä on voinut olla hyvin erilainen merkitys sen ajan yhteiskunnassa.

(Jos haluat kokeen siitä, miten kulttuurinen etäisyys vaikuttaa, kokeile miettiä, miten selittäisit Afrikan sademetsässä asuvalle tuntemattomalle heimolle lauseen ”Jessellä on kyllä tuhat facebook-kaveria, mutta ei kunnon sydänystävää, jonka kanssa voisi saunoa lauantai-iltana ja puhua elämästä.” Ai että Jesse voi istua hehkuvan salamalaatikon vieressä tuntikausia, mutta hänellä ei ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa hän voisi mennä kuumaan huoneeseen alasti puhumaan pehmoisia? Not so. Joskus Raamatun kertomuksissa tulee vastaa asioita, joiden kohdalla kulttuuritaustan tunteminen voisi tehdä hyvää.)

Kolmas asia liittyy edelliseen: kaikkia asioita ja kertomuksia ei voi soveltaa Raamatusta meidän elämäämme, miettimättä ensin sitä, mitä jossakin tilanteessa yritettiin saada aikaan. Samoin Raamatusta löytyy jotain käskyjä, jotka ovat ilmiselvästi kulttuurisidonnaisia, mutta joiden pointtia voi noudattaa. Esimerkiksi Uudessa testamentissa on toistettu viiteen kertaan [!] käsky tervehtiä toisia pyhällä suudelmalla. Jos joku yrittää olla kauhean raamatullinen ja tulla pusuttelemaan minua, niin pliis, jättäkää väliin – minä pusuttelen vaimoani, vauvojani ja ranskalaisia tuttujani (heitä tosin vähän hillitymmin). Minä mieluummin kättelen seurakunnassa ihmisiä – ja jopa halaan, jos se tuntuu luontevalta. Raamatunkohdan pointti näyttää olevan, että tervehditään lämpimästi toisia.

Katsotaan nyt näitä kahta tilannetta, jotka Anonyymi nosti esille.

Case: Johannes huutelee Herodekselle

Matt. 14:3–4

3. Sillä Herodes oli ottanut Johanneksen kiinni ja sitonut hänet ja pannut vankeuteen veljensä Filippuksen vaimon, Herodiaan, tähden. 4. Sillä Johannes oli sanonut hänelle: "Sinun ei ole lupa pitää häntä."

Tarina menee kokonaisuudessaan niin, että profeetta, Johannes Kastaja, huutelee Herodes Antipakselle (Galilean ja Perean hallitsijalle), että tämän ei tulisi olla veljensä vaimon kanssa (Herodias oli hänen velipuolensa Filippoksen vaimoja hänen velipuolensa Aristobuloksen tytär). Herodes ei ilahtunut kritiikistä, joten vangitsi Johanneksen; hän ei kuitenkaan uskaltanut teloituttaa Johannesta, koska pelkäsi kansan reaktioita. Kuitenkin Uuden testamentin mukaan Herodias myöhemmin juonitteli niin, että Herodes mestautti Johanneksen.

Jos mietitään oikein anakronistisesti, voi pohtia, oliko Johanneksen toiminta hengellistä väkivaltaa. Kyllä, hän rajoittaa Herodoksen (ja Herodian) seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kuitenkin tuon ajan maailmankuvassa oli vaikeaa erottaa poliittiset, yhteisölliset (häpeä, kunnia) sekä hengelliset syyt; kaikki olivat kietoutuneet toisiinsa. Kysymyksen käsittely vaatisi siis maailmankuvan tarkempaa penkomista ja erittelyä. Käsite "hengellinen väkivalta" on määritelty kovasti meidän kulttuurimme näkökulmasta, joten käsitteen pursottaminen muinaisen maailmanajan tapahtumiin voi olla jokseenkin epämääräistä. Tällainen käsittely olisi  anakronistinen, ja pakottaisi moderneja kategorioita muinaiseen maailmankuvaan.

Nykyistä kristittyä lukijaa kiinnostaa kysymys, miten hänen tulisi ottaa tarina. Tämän penkomisessa pidän kauhean tärkeänä määritellä sitä syytä, miksi teksti on alun perin kirjoitettu. Todennäköisimmin tekstin tarkoituksena on kertoa, miten ja miksi Johannes Kastaja tapettiin. Toisaalta Johannes näyttää toimivan hyvin pitkälle siinä jatkumossa, joka Vanhan testamentin profeetoilla oli: heidän tehtävänkuvaansa kuului huutelu jokaiselle valtaa pitävälle näiden synneistä, joten hän toteutti tätä roolia. Jos mietitään soveltamista, voidaan kovasti miettiä, mitkä ovat meidän profeetalliset valtuutemme lähteä nuhtelemaan vallanpitäjiä. Toisin sanoin, tuleeko meidän ottaa itsellemme Vanhan testamentin profeettojen roolia? Jos joku aikoo tämän manttelin ottaa hartioilleen, toivoisin kokelaan ensin odottavan sitä, että Jumala kutsuu hänet profeetaksi (Vrt. Jes. 6; Aam 1; Jer 1; Hes 1; jne.)

Case: Pericope Adulterae

Joh. 7:53–8:11:

Kaikki lähtivät kotiinsa, 1. mutta Jeesus meni Öljymäelle. 2. Varhain aamulla hän tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä. 3. Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen 4. ja sanoivat: "Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. 5. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?" 6. He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. 7. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven." 8. Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. 9. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. 10. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: "Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?" 11. "Ei, herra", nainen vastasi. Jeesus sanoi: "En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä."

Jeesuksen kohtaaminen aviorikoksen tehneen naisen kanssa on merkittävä tarina, jota on kommentoitu paljon historian kuluessa. Kirjoittelin tästä raamatunpaikasta eksegeettisen esseen ennen joulua, mutta yritän olla tukkimatta tätä historiallisella näpräyksellä. Mainintana, että tarina ei kuulu alun perin Johanneksen evankeliumiin, mutta on syitä uskoa, että se on todella tapahtuma Jeesuksen toiminnan ajalta.

Tarina menee niin, että Jeesuksen vastustajat ovat saaneet naisen kiinni aviorikoksesta (suoraan sängystä), ja raahaavat hänet Jeesuksen eteen. He haastavat Jeesusta sanomaan ääneen kuolemantuomion naiselle: jos hän lausuisi kuolemantuomion, hän menettäisi kannattajiensa (syntisten) suosion, ja häntä voitaisiin syyttää tappamiseen yllyttämisestä (juutalaisilla ei ollut oikeutta tappaa ketään). Jos hän kieltäisi tappamasta naista, häntä syytettäisiin Mooseksen lain hylkääjäksi, ja hengellisellä eliitillä olisi mahdollisuudet yllyttää kansaa häntä vastaan.

Jeesus ratkaisee tilanteen ensin olemalla välinpitämätön (”ei kiinnosta kuule teidän jutut”) ja sen jälkeen heittämällä haasteen takaisin: lähtekää pojat kivittämään, mitä te siinä minua kiusaatte? Syyttäjät huomaavat, että lain mukaan todistajien (eli heidän!) tulisi heittää ensimmäiset kivet. Toisin sanoin, jos he vaativat lain noudattamista, tässä on nyt kyse heistä, ei Jeesuksesta. Tilanteen dynamiikassa syyttäjien itsensä olisi pitänyt aloittaa kivittäminen, ja he eivät voineet roomalaisten valvovan silmän alla lähteä tekemään sellaista. Näin ollen he huomasivat olevansa pattitilanteessa, jättivät syytöksensä, ja lähtivät noloina pois.

Koko tarina keskittyy siihen, että vastustajat yrittävät saada Jeesuksen ansaan, mutta Jeesus kiemurtelee siitä vapaaksi varsin taitavasti. Oleellista ei ole se, että Jeesus toteaa naisen avionrikkojaksi; nainen tiesi asian itse ihan hyvin, ja odotti kuolemantuomiotaan. Päinvastoin, Jeesus toteaa naiselle, että ei tuomitse tätä.

Anonyymin kommentissa tekstiä lähestytään modernin ongelman ja kysymyksen kanssa, joka ei ollut millään tavalla mielessä kirjoittajilla: ”syyllistyikö Jeesus naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kieltämiseen?” Ensin joudutaan toteamaan, että ajatus on käsittämätön Raamatun kulttuurissa, jossa ihmisillä ei ollut seksuaalista itsemääräämisoikeutta (ainakaan naisilla).[2] On anakronistista ja etnosentristä väittää, että tässä olisi kyse siitä, että Jeesus kieltää naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden. Kun koko kulttuurissa ei ollut sellaista termiä, niin miten ihmeessä tilanne pitäisi lukea sellaisen linssin läpi?

Toiseksi, Jeesuksen pointti on toisaalla. Jeesuksen kommentti on ymmärrettävä aikansa kulttuurissa: jos olit naimisissa, sinun tuli olla uskollinen; jos et ollut, menetit pääsi. Jeesuksen sanojen sisältö on, ”älä enää sekoile, ettet menetä henkeäsi.” Nainenkin siis varmasti hyväksyi, että Jeesuksen sanoissa oli viisautta: hän oli juuri päässyt teloituskomppanian edestä pakoon, joten tuskin hänellä oli uusia syrjähyppyjä mielessä.

Jos mietitään kohdan soveltamista kristilliseen elämään, joudutaan ensin huomaamaan, että kohdan oleellinen sisältö on se, että Jeesus kiemurtelee taitavasta ansasta vielä taitavammin pois. Tämä ei itsessään ole suoraan sovellettavissa meihin (muuten kuin fiksuna esimerkkinä). Kuitenkin merkittävin asian tässä tarinassa on se, että Jeesus suhtautui seksuaalisen rikkomuksen tehneeseen armollisesti. Eli jos sovellusta mietitään, niin seurakunnissa kannattaisi suhtautua aika tavalla armollisemmin niihin, jotka lankeavat seksuaalisuuden alueella. Jos nuortenryhmän kiltti tyttö tulee raskaaksi, häntä ei kannata vaatia laittamaan synnintunnustusvideota facebookiin tai kertomaan syntiensä suuruudesta seurakunnan edessä.

Extra-case: Jeesus ja samarialainen nainen

Aktiivikommentoijamme Sebulon heitti aiheeseen liittyen kommentin, jossa viittaa samantyyppiseen asiaan. Kun vauhtiin on päästy, kommentoidaan sekin lyhyesti:

Tekikö Jeesus mielestäsi oikein vai väärin, kun puhui aivan suoraan eräälle syntiselle naiselle: "...viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden."

Jeesus ei kierrellyt eikä kaarrellut, vaan puhui asian niinkuin se oli. Emme varmaankaan väitä Häntä rakkaudettomaksi tuossa tilanteessa?

Eikö se suoraan puhuminen ole hyvä malli meillekin, jotka sanomme olevamme Hänen seuraajiaan?

Tässä viitataan Johanneksen evankeliumin luvun 4 kertomukseen, jossa Jeesus kohtaa samarialaisen naisen. Kertomus on liian pitkä tähän liitettäväksi, joten referoin sen tähän:

Jeesus istuu kaivolla. Nainen tulee kaivolle (keskipäivällä, mikä voi viitata siihen, että nainen on yhteisön hyljeksimä, kun ei mene kaivolle aikaisemmin, jolloin kaikki muut olivat siellä), ja Jeesus pyytää tältä juotavaa. Nainen hämmästelee (mahdollisesti ivallisesti), että miten nyt juutalainen rabbi pyytää rituaalisesti saastaiselta samarialaiselta juotavaa – ja miten ihmeessä tällainen rabbi nyt puhuu naiselle, kun sellainen oli totaalisen kiellettyä juutalaisessa järjestelmässä. Jeesus ei lämpene provokaatiosta, vaan heittää hänelle mystisesti, että hänellä itsellään on elävää/juoksevaa vettä. Nainen kuittaa Jeesukselle takaisin, että eipä sinulla näytä olevan ammennusastiaa, joten miten aiot saada vettä nostettua. Tähän hän vielä lisää, luuletko olevasi suurempi kuin meidän (huom!) esi-isämme Jaakob, jonka peruja tämä kaivo on. Jeesus jättää jälleen provosoitumatta ja sanoo, että tämä vesi sammuttaa janon vain hetkeksi, mutta hänellä on vettä, joka sammuttaa janon kokonaan. Nainen alkaa kiinnostua, ja pyytää Jeesukselta tätä vettä.

Jeesus pyytää naista hakemaan miehensä paikalle. Tämä ei ollut mitenkään huono kehotus, koska tuossa kulttuurissa se, että Jeesus juttelee yksinäisessä paikassa mahdollisesti varatun naisen kanssa, voi huonossa lykyssä johtaa naisen kivittämiseen (hehän ovat voineet harrastaa seksiä!). ”Tuos nyt se miehesi paikalle, niin jatketaan keskustelua” Nainen kommentoi, ettei hänellä ole. Siinä vaiheessa Jeesus vetää profeettakortin hihastaan ja kommentoi naiselle, että juu, ei sulla ole, mutta melkoinen paraati miehiä sulla on ollut työn alla. Nainen toteaa, että pahus, tämä on joku profeetta. Hän yrittää parasta mahdollista väistöliikettä: heittää tuon ajan parhaan provokaation ilmoille, eli kysyy Jeesuksen mielipidettä oikeasta rukouspaikasta: onko se Jerusalemissa vai Gerizimin vuorella. Juutalaiset kannattivat ensimmäistä, samarialaiset toista, ja olivat suurin piirtein valmiita käsirysyyn asiasta koska tahansa. (Naisen kommenttia voisi vähän verrata siihen, että luterilainen heittää helluntailaiselle ”ja mitäs ajattelet kasteesta, kun meillä on tämä oikea kaste?” tai ”jaa että ylöstempaustako odottelet, ei kuule sellaista tule”) Jeesus kiertää jälleen kerran provokaation ja kommentoi, että hänen tultuaan rukouspaikalla ei ole niinkään merkitystä, vaan sillä, millä asenteella rukoillaan. Nainen heittää viimeisen kommentin samarialaisesta messias-hahmosta, ja Jeesus tarttuu tilaisuuteen, ja sanoo, että minähän se tässä olen.

Lopputarina ei ole tässä oleellinen, vaikka siinä opetuslasten reaktio on hyvin sympaattinen. Kun he ihmettelevät, miksi Jeesus on puhunut naisen kanssa, ja onko tämä saanut joltakin (naiselta?) ruokaa, suurin piirtein vastaava tilanne meidän kulttuurissamme olisi, että Jeesus olisi ollut kahdestaan naisen kanssa takahuoneessa, ja kun opetuslapset tulevat paikalle, nainen kiskoo hamettaan kuosiin ja Jeesus vetää vetskariaan kiinni. Eli opetuslasten epäuskoinen pöyristyminen ei oikein välity meidän aikaamme.

Sebulon kysyi, tekikö Jeesus oikein vai väärin tilanteessa, kun sanoi asiat, niin kuin ne olivat. Ensin täytyy todeta, että kysymys on anakronistinen: Jeesus toimi 30-luvun Palestiinalaisessa Lähi-idän kulttuurissa, eikä siihen ole ihan suoraviivaista soveltaa meidän 2000-luvun kysymyksiämme. Toiseksi, pointtina on se, että Jeesus ilmaisi naiselle olevansa profeetta, ja tietävän tämän elämästä yksityisasioita. Jos tätä haluaa soveltaa omaan elämäänsä, sen voi tehdä sellaisissa tilanteissa, kun saa kunnon profetioita ja tiedon sanoja toisen ihmisen elämästä. Siitä vain soveltamaan, siis.

Jos keskustelusta haluaa tehdä sovelluksia elämäänsä, Jeesuksen samuraimainen itsehillintä on aika lailla esikuvallista: toinen vaan kuittailee ja yrittää tahallaan ärsyttää, mutta Jeesus jatkaa rauhallista jutusteluaan toisesta välittämättä. Evankelioimistilanteissa ja muutenkin elämässä hyvinkin esikuvallista.

Johtopäätökset

Esitetyt kaksi (plus yksi) raamatunkohtaa eivät ole tulkittavissa niin, että niissä on jokaiselle uskovalle tarkoitettu malli siitä, miten tulisi tehdä. ”Tekikö Jeesus/Johannes oikein” on kysymys, johon voi sanoa ”tekivät”, mutta samalla siitä ei voi vetää suoraan sitä johtopäätöstä, että meidän tulisi tehdä samoin.

Tietysti erilaisilla feministisillä luennoilla voidaan ottaa kantaa siihen, onko teksteissä heijasteltu, naisten vapautta rajoittava yhteiskuntarakenne tavoiteltava. Kuitenkaan tekstien pointti ei ole siinä, että Jeesus olisi kannattanut tällaisia rakenteita, vaan itse asiassa sotii niitä vastaan suhteellisen avoimesti, eikä hyväksy esimerkiksi käyttäytymissääntöjä, jotka rajoittavat miehen ja naisen kanssakäymistä lähes hysteeriseksi varovaisuudeksi (vrt. Samaria-esimerkki).

Kommenttieni ei ole tarkoitus olla viimeinen sana asioista. Tulkintani voidaan kyseenalaistaa, ja tästä olen luonnollisesti kiitollinen. Kuitenkin suuremmat raamatuntulkinnalliset paraatit ja tämän kokoluokan eksegeettiset analyysit jätetään tulevaisuudessa Eksegeettiselle safarille.

--------

VIITTEET

[1] Hyvä ja maanläheinen kirja aiheesta on Gordon Fee & Douglas Stuart How to Read the Bible for All its Worth (Zondervan). Sama opus on tulollaan suomeksi nimellä Kirjojen kirja (Aikamedia, toinen, uudistettu painos), kunhan käännöstiimi saa sen valmiiksi.

[2] Tietysti naisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden täyttä puuttumista voidaan pohtia esimerkiksi siitä näkökulmasta, että Juditin kirja esittää sankarittarensa sellaisena, että tämä päättää olla menemättä uudestaan naimisiin kenenkään kanssa miehensä kuoltua, vaikka häntä kuinka kosiskellaan; ks. Judit 16:22. Tämä siis sillä, että jos kulttuurissa oli tällaisia tarinoita, tapaus jollakin tavalla heijastelee ainakin mahdollista arvomaailmaa.