Helluntailaisuudesta katolisuuteen (Osa 3/3) – ”Matin” tarina

Pienen kesä(työ)tauon jälkeen on aika palata katolisuuden ja helluntailaisuuden rajapinnan äärelle. Sarjan ensimmäisessä osassa pohdin niitä tekijöitä, jotka saattavat estää helluntailaista vaihtamasta katoliseen kirkkoon. Toisessa osassa käsittelin enemmän tekijöitä, jotka katolisuudessa voivat tuntua vetoavilta – erityisesti, jos suhde omaan seurakuntaan ja seurakuntaperinteeseen on alkanut tuntua puuduttavalta.

Pohdin sarjan alussa niitä tekijöitä, joita voisi ajatella liittyvän siihen, kun helluntailainen kiinnostuu katolisuudesta ja vaihtaa kirkkokuntaa. Kuitenkin tahdoin saada mukaan myös näkökulmaa sellaiselta, joka on todella tehnyt itse tämän siirtymän. Tätä tekstiä varten sain haastattelun Matilta (nimi muutettu), joka lupasi kertoa omasta matkastaan helluntailaisesta katoliseksi.

Alku

Matti on tällä hetkellä keski-ikäinen ja työskentelee akateemisella alalla. Hän liittyi helluntaiseurakuntaan noin 20-vuotiaana ja ehti olla helluntaiseurakunnan jäsenenä noin 15 vuotta. Hän oli mukana aktiivina niin Suomen rajojen sisä- kuin ulkopuolellakin, järjesteli työmuotoja ja jakoi Raamattuja.

Katolinen kirkko ei kulkenut koko elämää mukana, vaan katolisuus oli suomalaiselle tyypillisesti vierasta. Lapsuudessa hän muistaa kuulleensa radiosta maininnan ”paavijohanannes paavalitoisesta”, mutta ei osannut liittää tätä katolisuuteen.

”Nuoruudessa luultavasti lukion uskontotunneilla, mutta siitä ei tainnut jäänyt aktiivisia mielikuvia seitsemää sakramenttia ja Äiti Teresaa ym. hahmoja lukuun ottamatta.” – – ”Katolilaisuus tuntui jotenkin kaukaiselta sekä opillisesti että maantieteellisesti.”

Anteeksiannosta

Nyt on kesä, lämmintä ja laiskempi elämänrytmi - ja se näyttää pitävän paikkaansa myös tämän blogin kohdalta. En ole edes avannut tätä sivustoa viikkoihin ja vielä vähemmän olen antanut itseni ottaa mitään paineita tänne kirjoittamisesta. Markus on tämän blogin kirjoittajista se, jolta syntyy romaani minuutissa, kun taas itse olen oikeastaan huono kirjoittaja. Vaikka päässä saattaisikin liikkua jotain ajatuksia, niin niiden saattaminen järkeväksi tekstiksi on jotenkin vain niin vaivalloista.

Kesän aikana olen lisäksi suunnannut kaikki mahdolliset kirjoittamisresurssini Iso Kirjan maisteriopintoihin kuuluvaan pro graduun (tai mikä MTh thesis se nyt sitten oikeasti onkaan..). Ja varmaankin tuon gradun takia olen viimeisinä viikkoina miettinyt paljon anteeksiantoa ja sovitusta. Toivottavasti joskus valmistuva graduni tulee käsittelemään työstään poisjääneiden helluntailaistan pastoreiden kokemuksia, ja "kauniiden" lopettamistarinoiden lisäksi tämä rakas herätysliikkeemme sisältää kyllä aika karuja tarinoita työsuhteiden loppumisista. Jossain määrin aineistoni kertomukset muistuttavat hiukan Uskontojen uhrien tuen sivuilla esiintyviä kauhukertomuksia uskonnollisista yhteisöistä. Ihmiset ovat antaneet yhteisöilleen kaikkensa ja tulleet loukatuiksi nujerretuiksi ja henkisesti pahoinpidellyiksi.