Minä pidän valtavasti tv-sarjasta Gilmoren tytöt.
Tuossa amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvassa sarjassa seurataan Lorelai Gilmoren ja tämän teini-ikäisen Rory-tyttären elämää ala- ja ylämäkineen. Sympaattiset Gilmoren tytöt ovat kotoisuutensa lisäksi tunnettuja myös sarkastisesta, nokkelasta ja nopeatempoisesta dialogista, jossa vilisee nautittavia viittauksia amerikkalaiseen populaarikulttuuriin. Ja Gilmoren tyttöjä kehuessa vähintään yksi lause on omistettava Lorelain ja Roryn kotikaupungissa asuvalle Kirkille, joka on yksi loistavimmista sarjojen sivuhahmoista ikinä!
 |
| 2000-luvun alun Rory |
Ehkä kai osittain siksi, että
olen kasvanut helluntailaiseksi ja pitänyt kaikenlaisia kaikenlaisia tv-sarjoja elämän iankaikkisuusnäkökulmasta melko turhina, löysin Gilmoren tytöt varsin myöhään. Siinä vaiheessa kun minä aloitin elämäni piristämisen kirjastosta lainatulla sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella, näytti Yle (ja kenties jo uusintana..) puolestaan sarjan viimeisiä tuotankokausia. Ja juuri niinä päivinä tapahtui, että menin kyläilemään erään ystäväni luona juuri silloin, kun tv:stä tuli jakso Gilmoren tyttöjä. Enkä vieläkään ole unohtanut sitä hämmennyksen ja järkytyksen tunnetta! Minä, joka olin tuntenut 1.tuotantokauden high schoolin toista vuotta käyvän Roryn vasta joitakin jaksoja näin nyt telkkarista täysi-ikäisen college-opiskelija Roryn. Entinen vähän nörtisti pukeutunut small town girl-Rory oli muuttunut otsatukkaiseksi ja tyylitietoiseksi lehtinaiseksi, söpö naapurinpoika Dean oli hävinnyt ja tilalle oli tullut joku narsistiselta kokoomusnuorelta näyttävä Logan eikä siitä minun tutusta Rorystani tuntunut olevan enää mitään jäljellä. |
| The new and improved |
No, pääsin kuin pääsinkin lopulta yli tästä kahden Roryn aiheuttamasta shokista ja jatkoin Gilmoren tyttöjen seuraamista. Ja kun omassa katselurytmissä pääsin lopulta tähän ennaltanäkemääni jaksoon, ei "uusi ja vieras" Rory tuntunutkaan enää niin uudelta ja vieraalta vaan oikeastaan loogiselta tiettyjen kehityskaarien lopputulokselta. Mutta jotenkin ajatus tästä noin viiden vuoden tekemästä muutoksesta jäi jonnekin mieleni pohjille ja ajoittain mietin, että jos näkisin Yleltä pätkän omasta elämästäni vuodelta 2019, niin millaisin mielin sitä katselisin. Tunnistaisinko itseni ja pitäisinkö siitä, millaiseksi olen tullut?
Roryyn verrattuna minun elämäni tarkastelu voisi yhdessä suhteessa olla kenties helpompaa, sillä kun fiktiivisen maailman Rory muuttui omien enemmän tai vähemmän tietoisten valintojensa seurauksena, voisi minun ainakin näin perihelluntailaisittain ajatella muuttuneen Jumalan johdatusta seurattuani. Johdatus on helluntailaisen ihmisen eräänlainen elämän johtotähti, pilvi- tai tulipatsas, jota seurata elämän pimeässä erämäässä. Johdatus on oikeiden ovien avaaja tai sulkija, kairos-ajan tarkka mittaaja, oikealla hetkellä lausuttuja ja kuultuja kehotuksen sanoja, selkeä tunne, varma rauha, ihmissielua tavalla tai toisella puhutteleva oksalla hyppivä orava ja ihmisten tahtomista ja tekemistä muokkaava vaikutin. Perinteisessä käsityksessä ihmisen tai uskovan rooli on parhaansa mukaan pysyä tässä johdatuksessa ja pyrkiä eriaisten merkkien, tunteiden tai sanojen avulla löytämään elämäänsä tuota "oikeaa" johdatuksen suuntaa.
Vaikka kirjoitukseni tässä vaiheessa kuulostan jo sangen penseältä, niin luulen, etten ole ainoa helluntailainen, joka on joskus tullut epäilleeksi johdatusta. Ensiksikin käsityksemme johdatuksesta tuntuu olevan eräänlainen itseään toteuttava ennustus. Jos ajattelen, että yliluonnollinen johdatus ohjaa kaikkia elämäni tapahtumia, on luonnollista ajatella, että kaikki elämäni tapahtumat ovat seurausta tuosta johdatuksesta. Bussista myöhästyminen, pankkikortin hukkaaminen tai kaupungista toiseen muuttaminen eivät olleetkaan ensisijaisesti oman toimintani seurausta vaan pikemminkin palasia suuressa johdatuksen tarinassa, jota minun on tarkoitus elämässäni parhaani mukaan yrittää seurata.
Toiseksi sangen moni saattaa olla huomannut myös sen, että toisinaan johdatukseksi tulkittu tunne, merkki tai oksalta toiselle hypähtänyt orava ei ehkä ollutkaan johdatusta vaan pikemminkin oma tunne, joka jollain hassulla tavalla on samaistunut johdatuksen mittariksi. Valitettavan moni saattaa myös olla kohdannut sellaisen helluntailaisen ihmisen, joka tuskailee aviopuolisoa, työpaikkaa tai päivän ostoslistaa valitessaan puuttuvaa johdatuksen ääntä. Johdatuksen suuntaa etsitään epätoivoisesti esirukousalttareilta ja sielunhoidosta ja elämässä tahdotaan tehdä oikea johdatuksen mukainen ratkaisu, vaikka ulkoiseksi merkiksi, toisen ihmisen neuvoksi tai omaksi tunteeksi samaistunut johdatus saattaa pahimmillaan estää valinnan todellisten seurausten näkemisen ja arvioinnin. Toisinaan johdatuksen idea voi myös estää kohtaamasta valintatilanteissaan tekemiä omia virheitään, sillä huonon suunnittelun takia epäonnistuneet projektit tai tulehtuneet ihmissuhteet saattoivat olla vain johdatuksen sivupolkuja, joiden oli tarkoituskin päättyä.
Vaikka kai minä toisaalta myös jollain tavalla uskon siihen, että minua suurempaa johdatusta on. Mutta vain sillä ehdolla, että kun minulta kysytään, että miksi sinusta tuli sinä, Anna Lehmuskoski, niin haluaisin ennen kaikkea vastata, että siksi, että minä valitsin näin.
Jaahas.
VastaaPoistaHyvää pohdintaa :)
VastaaPoistaTämän blogin erään aiemman kirjoituksen kommentissa nuori uskova nainen pyysi kirjoittajaa (mies) kommentoimaan omaa blogiaan. Se oli muotiblogi. Blogistiveli sitten kommentoi näkemäänsä tyyliin "mielenkiintoista".
VastaaPoistaTämä on juuri tämän ajan menoa. Nuoret miehet tai naiset eivät uskalla (joitain poikkeuksia lukuunottamatta) pureutua todellisiin kipukyymyksiin. Missä on koulutettujen nuorten helluntaipastorikandidaattien pohdinnat 40.000 syrjäytyneestä nuoresta? Kuinka moni isokirjalainen on koskaan käynyt katsomassa esim. psykiatrisessa hoidossa olevia nuoria? Muotiblogeihin ja rorygilmore-pohdintoihin on aikaa ja halua, tärkeämpi jää kokonaan huomioimatta.
Ottakaa hyvät veljet ja siskot tosissanne oman ikäluokkanne kyydistä pudonneet. Käykää itse katsomassa heitä ja opettakaa muitakin siihen. Jos ja kun heitä tulee seurakuntaan asti kurkistamaan, olkaa itse ensimmäisenä vastassa. Vaikka se hieman häiritsisi kontaktia niihin omiin Facebook-kavereihin.
Nyt jo eläköityneessä tämän liikkeen helluntaisaarnaajissa oli monia, jotka veivät erilaisia elämän ja synnin murjomia ihmisiä koteihinsa, ruokkivat ja rakastivat heitä. Eräs helluntaisaarnaajan vaimo teki eräänkin kerran ruokaa moniongelmaiselle kadun miehelle ja saarnaaja itse kertoi Jumalan sanan totuuksia. Miten kävi? Mies ja nykyinen vaimonsa ovat erittäin antaumuksella mukana evankeliumin levittämisessä. Heidän työnsä painottuu paljolti Venäjän suuntaan.
Kun joku on putoamassa, pitäisi meidän uskovien edes yrittää ottaa koppi. Edes yhdestä, ihan jokaisen perään emme tietenkään ehdi.
Parahin Anonyymi, jos oikein sain kiinni, niin syytät meitä pääasiassa siitä, että (a) emme ota kantaa syrjäytymiseen. Tästä seurauksena (b) oletat, että me olemme välinpitämättömiä syrjäytyneitä ja syrjäytyneisyyttä kohtaan, ja (c) implisiittisesti väität, että emme käy katsomassa syrjäytyneitä.
PoistaOn totta, että emme ole ottaneet kantaa tässä syrjäytymiseen. Kuitenkin joudun huomauttamaan, että tämän blogin pääajatuksena on kirjoittaa lähtökohtaisesti helluntailaisuudesta. Syrjäytyminen itsessään ei kuulu blogin aihekenttään, ellei se sitten ole helluntailaisesta suhteesta syrjäytymiseen, helluntailaisesta käytännöstä syrjäytyneiden kanssa (kuten itse annoit siitä hyvän esimerkin) tai siitä kokemuksesta, kun jotkut helluntailaiset kokevat syrjäytyvänsä elämästä – näin muutamia esimerkkejä mainitakseni. Jos mietimme muita asioita kuin tässä blogissa mainittuja (kuten vaikka ihmiskauppaa, syrjäytyneisyyttä, apologetiikkaa, ekologiaa, ruuanlaittoa, jne.), niitä käsitellään muualla.
Edelleen on totta, että syrjäytyminen ja syrjäytyneiden auttaminen ovat tärkeitä asioita monellakin eri tasolla. Kuitenkin joudun kyseenalaistamaan sen, että jos mietimme myös muita asioita, niin se tarkoitta automaattisesti, että emme välitä mistään muusta. Voihan se pastorikin tykätä kalastamisesta, ja se vie helposti yhtä paljon aikaa kuin meidän bloggaamisemme. Lisäksi joudun huomauttamaan, että vaikka diakonia on kuin onkin varsin keskeistä kristillisyydessä, niin kristillisessä elämässä on myös muita puolia. Voihan sitä Pohjois-Korean lähettejä kritisoida siitä, että he eivät pidä kotimaan aktioita tärkeinä, kun eivät osallistu niihin. Ehkä pitävät, mutta se ei ole heidän pelikenttäänsä.
Mitä tulee yleensä isokirjalaisten suhteeseen syrjäytyneisiin tai meidän henkilökohtaiseen elämäämme, joudun vain kysymään, millä sisäpiiritiedolla meidän elämistämme esität arviosi?
Ja tietysti: on hyvä sieltä huudella anonymiteetin takaa parjata pinnallisiksi meitä, jotka omalla nimellämme tässä kirjoitamme. Tules sieltä edes nimimerkillä esille, tai mikset saman tien ihan omalla nimelläsi. Tai jos asia tuntuu tärkeältä ja haluat meitä kunnolla valaista, niin hyppää autoon ja poikkea käymään. Soittele ennen kuin tulet, niin keitän kyllä kahvit. Suklaatakin taitaa olla kaapissa. Iltapäivisin on hyvä aika tulla, kun pojat nukkuvat – tai sitten iltaisin sen jälkeen, kun pojat ovat yöunilla.
Yhden isossakirjassa ollen opiskelijan elämää seurasin jokunen vuosi sitten. Kyllä se oli varsin kaukana (=pinnallista, viihdehakuista) niistä asenteista, joita oli muutamilla tuntemillani vanhemman polven julistajilla (vaikka heilläkin oli puutteensa). Että ihan ilman tarkempaa tietoa vailla en ole.
PoistaNuorissa on paljon potentiaalia. Onko nuorissa sitä tinkimättömyyttä, jota ennen näkyi monissa julistajissa? Muotibloggaajat tuskin ovat tiennäyttäjiä, kun mietitte sukupolvenne saavuttamista. Te olette suurimmassa vastuussa oman sukupolvenne saavuttamisessa. Välineet muuttuvat, sydämen asenne pitäisi olla oikea. Se kun on ratkaisevaa.
Nimimerkillä kirjoittamisen ongelma ratkeaa helposti. Laitatte vain kirjautumispakon. Konfassa luultavasti vierailen. Katsotaan sitten onko minulla jatkokeskusteluhaluja.
Kunpa Jumalan hyvä tahto saisi tapahtua jokaisen opiskelijan kohdalla siellä. Sitä toivon ja rukoilen.
Siis olet katsonut yhden Isossa Kirjassa opiskelleen elämää? Siellä on opiskellut aika monta ihmistä ja aika monesta eri elämäntilanteesta. Siellä on väkeä laidasta laitaan, kuten kaikkialla muuallakin. Osa on kiinnostuneempia sosiaalisesta elämästä, osa kirjoista, osa vankilatyöstä, osa lähetystyöstä, osa armolahjojen käytöstä, osa linnuista, osa viikkoja kestävistä rukouspaastosessioista. Väitteesi on sama kuin minä väittäisin, että jokainen helluntailainen kieltää Kolminaisuuden ja jättää hampaansa harjaamatta, koska tiedän sellaisia tapauksia. Se tarkemmasta tiedosta.
PoistaYmmärrän kyllä pointtisi yhdessä jos toisessa asiassa. Syrjäytymisestä olen kovasti samaa mieltä, että siihen puuttumista tulisi pitää tärkeänä. Kuitenkin pidän vastakkainasetteluasi kummallisena: että esimerkiksi muotibloggaaminen jotenkin estäisi auttamista tai tekisi ihmisestä huonon uskovan? Itse tiedän muodista tasan sen, että en tiedä enkä oikein välitä siitä, mutta se ei tee mielestäni minusta vielä parempaa ihmistä kuin Elisabetista, joka bloggaa aiheesta. (Veikkaan, että et välttämättä etsi sitä, että analysoin ajatuksiasi teknisesti, joten jätän sen väliin.)
Nimimerkillä kirjoittamisen ongelma ratkeaa helposti. Viestiin vain nimi perään.
Itse asiassa havaintoja on kahdesta nuoresta aikuisesta joidenkin vuosien takaa. Viihdehakuisia helluintainuoria, rahaa riitti hyvin viihdekulutukseen. Kummallakaan ei mennyt opinnot putkeen. Toisen kohdalla tarina oli hyvin murheellinen.
PoistaSydämen kyllyydestä näppis kirjoittaa. Jos minulle rakkainta on ulkonäkö, luonnollisesti se näkyy kirjoituksissa. Jos taas mielessä pyörii ne monet kyydistä pudonneet, sekin näkyy kirjoittelussa.
Jos minulle itselleni esitettäisiin väite pinnallisuudestani, sanoisin, että kyllä asiassa perää on. Perimmäinen luonteeni on koko ajan vetämässä minua pois tärkeistä asioista pintajuttuihin. Välillä huomaan olevani taas miettimässä niitä, vaikkapa netissä. Ei uskovan kannata itse pitää itseään kovin syvällisenä. Se on tietenkin oikea tavoite, mutta matkaa vielä on. Jokaisella.
Uskovien muotibloggaaminen on mielestäni todella hukkaan heitettyä aikaa. Parempia aiheita kyllä olisi, mutta jos tämä ei aukea isokirjalaisille, on tilanne huonompi kuihn luulinkaan.
Vau, täällähän on oikein kunnon keskustelu!
PoistaMielestä arvoisalla anonyymillä on kyllä kommenteissaan paljon totuutta siinä, että ei kyllä nykyisin(kään) yhteiskunnassa välitetä toisista tai etenkään syrjäytyneistä ollenkaan niin paljon, kuin voisi tai tulisi. Eivätkä tässä välittämisessä kristityt/helluntailaiset ole nähdäkseni juurikaan sen parempia kuin muutkaan, toisinaan jopa tuntuu siltä, että monilla muilla ryhmittymillä on paljon enemmän käytännön hyvää sydäntä kuin meillä.
Ja ehdottomasti samaa mieltä olen myös siitä, että myös minä elämässäni helposti keskityn itseeni ja asioihin, jotka ei loppujen lopuksi ole kovinkaan tärkeitä. Ihminen kun tuntuu pohjimmiltaan olevan niin valtavan itsekeskeinen.
Mutta toki se tuntuu hieman loukkaavalta, että arvoisa anonyymi pitää minua ihmisenä, jolta "tärkeämpi jää kokonaan huomioimatta" tietäen minusta ainoastaan sen, että kirjoituksestani voi päätellä, että olen katsonut Gilmoren tyttöjä. Ehkä olen nössykkä ja liian herkkänahkainen, mutta toistuvasti ihmettelen sitä, kuinka ankarilla sanoilla täällä aikuisten nettimaailmassa toisia saa suomia. Kun ymmärrän toki sen, että sinua tuntuu kovastikin ärsyttävän se, että uskovaiset pitävät muotiblogeja ja minä katson tv-sarjoja, mutta lasten kanssa päiväkodissa satoja kertoja harjoittelimme sitä, että vaikka jotain kuinka ottaisi päähän toisen käytös, niin siitä voi silti oppia sanomaan kauniisti ja sitä toista kunnioittaen. Ja jos nyt suoraan sanon, niin minusta tuntuu, että sinä ainoastaan halveksit minua.
Mutta jos kerran mielestäsi meillä vihdehakuisilla helluntainuorilla ei ole sydämen asennetta kohdallaan, niin mitä me tai minä mielestäsi voisimme tehdä, että tilanne muuttuisi?
Ei mulla muuta asiaa tällä kertaa kuin, että kylmä ex-muotibloggaaja ilmoittautuu! :-D
PoistaEx siksi, että miltein kolmivuotisen muotibloggailun jälkeen tarkoituksena on olla ihan aidosti kansainvälinen muotitoimittaja ja stylisti, jolla tienaan myös leipäni. Sen lisäksi avaudun ihan elävästä elämästä ja kerron aidosti niin onnellisuuksista kuin onnettomuuksistakin sillä elämä on ihan liian lyhyt pelkkien pinnallisten artikkeleiden kirjoittamiseen. Tarkoituksena ylläpitää laadukasta verkkojulkaisua, jonne jokainen on tervetullut ja, jossa muun muassa taistellaan Vogue Italian kanssa syömishäiriöitä vastaan.
Makelta pyysin kommentointia artikkeliin, jossa perehdyin tunnetilaan nimeltään inhimillisyys, joka näyttäisi tässäkin kohtaa olevan paikoillaan: http://www.thefashionpoetry.com/2013/12/Tunnetila.Ihmisyys.html
Kiitos ilmoittautumisesta ;)
PoistaJa todellakin mielenkiintoiselta kuulosta ja näyttävä tuo sun suunnitelmasi!
Epäilemättä tavassani kirjoittaa on paljon, paljon puutetta ja astian makua. Siksi annankin ohjeen, tehkää kuten Paavali kehoitti profetioiden arvioimisessa: tutkikaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on. Viitaukseni tuntemiini isokirjalaisiin jo itsessään estää käyttämästä nimeä näissä keskusteluissa.
VastaaPoistaJa jos itse laittaisin nimelläni blogin nettiin ja siihen vastausmahdollisuuden, pitäisin selvänä, että joku haluaa käyttää siinä olevaa mahdollisuutta olla anonyymi.
Joskus on niin, että on enemmän hyötyä jonkun ärtyneen (=minä) ja tuntemattoman palautteesta, kuin ystävien "kyllä se ihan hyvin meni" -hymistelyistä. Ystävät saattavat joskus olla liiankin varovaisia ja palaute siksi epäkelpoa. Joku sotapäällikkö sanoi joskus, ettei tee mitään sellaisilla kenraaleilla, jotka ovat koko ajan samaa mieltä hänen kanssaan. Hän kun osaa itsekin olla samaa mieltä itsensä kanssa...:)
Taas olen todella samaa mieltä siitä, että joskus joku ulkopuolinen ja ei-tuttu saattaa nähdä monia asioita paljon paremmin. Etäisyys antaa toisinaan tosi hyvää perpektiiviä. Mutta siinä taas olen ilmeisesti eri linjalla kanssasi, että mielestäni on oikein ja hyviä käytöstapoja yrittää sanoa kaikki sanottavansa tavalla, joka kunnioittaa sitä toista ihmistä - huolimatta siitä, kuinka väärässä tuo toinen mielestäni onkaan. Kun jos haluan itse saada muutosta aikaan, niin itse en näe kovin hedelmällisenä taktiikkana kertoa sitä, että kerron mielestäni väärässä oleville ihmisille heidän olevan täydellisen pielessä mahdollisimman tuomitsevaan sävyyn. Kun saman asiasisällön voi sanoa niin monella tavalla, ja ehkä minut on yksinkertaisesti vain kasvatettu johonkin vanhanaikaiseen maailmaan, jossa kohteliaisuus ja ystävällisyys kaikissa tilanteissa ovat tavoiteltavia arvoja.
VastaaPoistaMutta edelleen olisi mielenkiintoista kuulla, että miten toivoisit meidän helluntainuorten alkavan käyttäytä? Tai että miten muutosta voisi saada aikaan?