sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jeesus ja Sini Saarela

Lukiessani tämän päivän Aamulehden sunnuntailiitettä ajattelin, että nyt joku on vihdoin kirjoittanut sen, mitä olen hiljaa mielessäni ajatellut - nimittäin verrannut Sini Saarelaa Jeesukseen. Sunnuntailiitteessä oli Saarelan muutaman sivun pituiseen henkilökuvaan nimittäin mahdutettu yleisönosastokirjoittelussa esitetty näkemys, jossa Saarela vertautuu "Jeesus Nasaretilaisen veroiseksi uuden ajan sankariksi".


Vaikka itselleni onkin takana hetkellinen hämärä menneisyys kasvissyöjänä ja tunnustan uskovani ilmastonmuutokseen, en ole oikein tiennyt, että miten suhtautua Sini Saarelaan. Uskovaisiksi tunnustautuvat ystäväni sen sijaan eivät keskimääräisesti ole olleet kovin innostuneita Saarelasta. Saarelan toimintaa on uskovaispiireissäni luonnehdittu tyypilliseksi vihaisten viherpiipertäjähippien huomionhakuiseksi typeryydeksi, ja suuri osa keskustelukumppaneistani olisi mieluummin jättänyt Saarelan Venäjän vankiloihin kuin ohjannut verovarojamme vapautukseen johtaneisiin oikeuskäsittelyihin.



Itse en todellakaan tiedä, että miten Saarelaan, tämän ajamiin näkökantoihin ja niiden esittämiskeinoihin pitäisi suhtautua. Sen sijaan olen keskittynyt ihmettelemään itsessäni lähinnä sitä, että jokin Sini Saarelassa tuntuu omassa päässäni kovin tutulta "minun Jeesukseltani". Ja tuon tuttuuden tunnistamisen jälkeen tuttuus teki minussa sen yleisen vaikutuksensa: nimittäin herätti sympatiaa.

Vaikka tämä tekstini on pelottavasti ajautunut johonkin kristillisyyttä ja Greenpeacen toimintaa yhdessä ihailevaan suuntaan, ajatukseni ei ole kuitenkaan esittää, että Sini Saarelalle tulisi myöntää kunniauskovaisen merkki tai että nykyaikaan inkarnoituva Jeesus liittyisi Greenpeaceen. En todellakaan tiedä, että tekikö Saarela oikein protestoidessaan venäläistä öljy-yhtiötä vastaan ja varsinkaan tuollaisella laittomalla tavalla.

Toisaalta myös toisinaan ainakin kuvittelen, että mikäli minä ja Jeesus eläisimme samassa ajassa, niin tuskinpa kovin vahvasti tietäisin, miten ajatella Jeesuksestakaan. Jeesus kun ei varsinaisesti ollut kovin sovinnainen.  2000 vuoden takaa on helppo sanoa, että ajoittain hävyttömästi, röyhkeästi ja provosoivasti käyttäytynyt Jeesus toimi toteuttaakseen suurempaa asioiden oikeaa tilaa. Saarelan tapauksessa sanoma on vain meidän peruskristillisestä näkökulmastamme väärä. Siinä missä meidän on luontaista nähdä fariseuksia solvanneen Jeesuksen toiminnan taustalla suuri jumalallinen oikeudenmukaisuus, on Sini Saarelan ajama oikeudenmukaisuus näkökulmassamme periaatteena vähäpätöisempi kuin venäläisen öljynporauslautan koskemattomuutta säätelevät laeiksi kutsutut sopimukset.

Lisäksi uskon, että ihmisllä on ominaista ajatella, että "oikein" tai "oikeudenmukaista" on nykyinen asioiden tila. Ja olipa asia sitten arktisten alueiden suojelu tai farisealaisten rituaalisääntöjen noudattaminen, tuon nykyisen asioiden tilan uhmaaminen vaatii ihmiseltä paljon selkärankaa. "Oikein toimiminen on minulle tärkeämpää kuin kaikkien hyväksyntä", toteaa sunnuntailiitteen Sini Saarela, ja viimeistään tuon lauseen kohdalla huomaan ihailevani Saarelaa ainakin vähän. Saarelan vakaumuksista tosin en vielä ole täysin varma, mutta jotenkin minua kiehtovat ihmiset, jotka ymmärtävät, että oikeudenmukaisuus on jotain laajempaa kuin tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottujen ihmisten sopimusten noudattamista. Oikeudenmukaisuus on enemmän kuin hyvien tapojen, totuttujen käsitysten, oikeina pidettyjen mielipiteiden tai edes lakien noudattamista.

Hienoa, typerää, oikeaa tai väärää, mutta siitä huolimatta tunnen jonkinlaista syvää sympatiaa niihin ihmisiin, jotka henkensä vaarantaen antautuvat ripustettavaksi korkeisiin asioihin, jotta asiat voisivat olla paremmin joillakin toisilla.

4 kommenttia:

  1. Well said. A good read. - J Herwoodista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes indeed :) Keihästaistelija senior Keuruulta

      Poista
  2. Ottamatta kantaa kirjoituksen kristilliseen puoleen muuten, mutta erona Jeesuksen ja Saarelan teoissahan oli lähinnä se, että Jeesus ei rikkonut vallitsevaa lakia. Hänen kirjoitetaan taistelleen järjestelmää vastaan lain antamissa puitteissa.
    Ensimmäisenä herran kapinallista taustaa miettiessäni tuli se, kun Jeesus ajoi väkivalloin markkinat ulos temppelistä. Tästä häntä ei kuitenkaan syytetty, koska hän "vain" palautti lain vaatiman järjestyksen.
    Toisena tuli mieleen tilanne missä häntä tultiin hakemaan ristille ja joku hänen opetuslapsistaan tarttui miekkaan leikaten eräältä vangitsijalta korvan irti. Tätä kuitenkaan Jeesus ei katsonut hyvällä, vaan asetti korvan paikoilleen ja pisti kiihkoilijan kuriin.
    Epäkohtiin laissa hän suhtautui myös hyvin rationaalisesti esimerkiksi tilanteessa jossa fariseukset toivat hänen eteensä rysän päältä kiinni jääneet naisen jonka aikoivat kivittää. Fariseuksillahan tarkoituksena oli juuri saada Jeesus rikkomaan lakia. "Heittäköön hän ensimmäisen kiven joka vieraista ei ole käynyt kiksaisemassa" oli vastaus...

    Sen sijaan Greenpeacen ajama "ekoterrorismi" ei sovi tähän määritelmään millään lailla. Kyseessähän on tietoisesti ajettu kunnioituksen puute paikallisia lakeja kohtaan, sekä yleensä toiminta jonka me veronmaksajina kustannamme. Pitää kuitenkin muistaa, että Greenpeace on yritys joka ei kerro mihinkä rahansa käyttää !
    "However, there is a chance that if you buy a specific gift, your money will be spent on something that is a higher priority for us at the time." http://www.greenpeacegiving.org.uk/help

    Tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi täysin eri alalla toimiva Punainen Risti, joka kertoo keräämiensä varojen käytöstä hyvinkin tarkkaan.
    "sääntöjen mukaisesti keräyksen varoja ei käytetä järjestön toiminta- tai henkilöstökuluihin." http://www.punainenristi.fi/node/4299

    Tukemalla tätä "kyseenalaista" järjestöä et tiedä maksatko uuden puun istuttamisesta, vai Amerikkalaisen luennoitsijan lentomatkoista Kiinan seminaariin/mielenilmaisuun, tai asianajajakuluihin joita tottelemattomuus tuottaa.

    Olisi hyvä jos jokainen meistä viettäisi tovin lukien Paul Watsonin mielipiteitä Greenpeacesta, tai ihan vain blogikirjoituksia, uutisia GP kriittisistä lähteistä. Esimerkiksi tämä. http://typingisnotactivism.wordpress.com/2008/02/09/greenpeace-is-lying-and-stealing-your-money/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentistasi! Tässä vaiheessa toimerrun jopa vastaamaan tänne. Vastaan niin, että olemme samassa paradigmassa sisällä, joten tämä ei antane paljoa sille yleisölle, joka ei jaa uskoamme.

      Jeesus ja laki -keskustelussa pitäisi varmaan erotella se, rikkoiko Jeesus juutalaista lakia, Tooraa vai roomalaista lakia. Juutalaista lakia hän käytännössä rikkoi, ainakin fariseusten säädöksiä. Tooraan hänen suhteensa oli rento: huomaa esimerkiksi puhtaussäädöksissä, että Jeesus ei koskaan sairaaseen koskettuaan käynyt puhdistautumassa (vaikka tietysti nämä paranivat). Esimerkiksi Luuk 7:11–17 Jeesus koskettaa kuolleen paareja, mutta ei puhdistaudu siitä huolimatta.

      Tässä on ehkä kyse siitä, missä vaiheessa pitää noudattaa enemmän sitä, mitä lakitekstissä sanotaan kuin sitä, mikä on oikein. Räsänen sai tästä samasta muuten runtua, kun sanoi, että jos laki käskee tappamaan jonkun viattoman (á la Natsi-Saksa), niin silloin meidän pitää rikkoa lakia. Greenpeacen kohdalla on niin, että he näkevät, että laki ei ole oikeudenmukaisuuden puolella, joten heidän täytyy toimia laista huolimatta ”oikein”. Vähän sama, kuin kristityt lähettivät Neuvostoliittoon Raamattuja, vaikka se oli laitonta.

      Koskien Joh 8 tulkintaa. Itse näen vaikeaksi väittää, että Jeesus ja vieraissa käyvä nainen -episodissa Jeesuksen vastaus liittyisi mitenkään siihen, että fariseukset olisivat käyneet vieraissa. Tämä on mahdollista, mutta mikään tekstissä ei ihan oikeasti viittaa siihen. Todennäköisempi tulkinta on mielestäni, että Jeesus huomauttaa: ”Mitä teidän juttunne minua liikuttaa? Mooseksen lain mukaan todistajien pitäisi paiskoa ensimmäiset kivet; alkakaahan te siis heitellä. Ai niin, roomalaiset voivat katsoa aika pahalla, jos lähdette täällä kivittämään väkeä. Saatte pojat mellakkasyytteen. Minä taas en lähde mukaan, vaan piirtelen tässä maahan. Ei ainakaan minua syytetä.” Se on mielestäni ainoa järkevä tapa selittä, miksi fariseukset lähtivät pois. Jos Jeesus olisi vain vaatinut synnittömyyttä, he olisivat sanoneet, ”lue laista, mitä siellä sanotaan tällaisista asioista; ja sitä paitsi me olemme lähimpänä synnittömyyttä tässä maassa!” (Oletan, että viittaus synnittömyyteen on lähinnä kuittailua fariseuksille [”no niin, synnittömät, minut te haluatte osoittaa lainrikkojaksi, mutta noudattakaapa te itse lakia!”] eikä tarkoitettu kirjaimelliseksi kannanotoksi.)

      Totta, että Greenpeacen kokonaisuudessa voi olla yhtä ja toista. En yllättyisi, että eri organisaatioissa rahaa laitetaan sinne, missä sitä tarvitaan. Vaikka en fanita Greenpeacea, näen sen toiminnassa myös positiivisia puolia. Ovat ne pojat ainakin aktiivisia ja ovat saaneet asioita läpi, joita siloposkisemmat eivät olisi. Olen ihan iloinen siitä, jos lastenlapseni voivat hengittää ilman kaasunaamaria.

      Punainen risti on kieltämättä hieno järjestö. Kuitenkaan mikään ei ole täydellistä; Punaisesta rististä tulee ironisena anekdoottina mieleen Ruotsin Punaisen ristin pomon rahakavallukset: http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2010/04/21/punaisen-ristin-johtaja-kavalsi-miljoonia-luksuselamaansa

      Tällainen lyhyt provoteksti tällä kertaa ;) Jatkan tästä toivottavasti seuraavassa postauksessa.

      Poista