Kaste on ihmeellinen asia. Tarvitaan
vain kastettava, kastaja ja vettä, ja saadaan aikaan täysin
vertaansa vailla oleva riidanaihe. Ainekset ovat yksinkertaiset,
mutta jälki voi joskus olla rumaa.
Suomessa vapaat suunnat ja luterilainen
kirkko ovat käyneet sivistynyttä dialogia jo monta vuotta tähän
mennessä eri aihealueiden tiimoilta. Kuitenkin ruohonjuuritasolla
helluntailaisen ja luterilaisen kastedialogi voi joku ajautua hyvin
lämpöisille kierroksille. Taistelua voidaan käydä sanaisin
sapelein ja seipäin aina vereslihalle asti, vaikka taistelun
kohteena oleva kostea asia vaikuttaa hyvin pieneltä. Suomessa kaste
on ehdottomasti niiden asioiden joukossa, joista puhumalla saa pyhän
sodan aikaan.
Eri maissa on vaihtelua sen suhteen,
millä saa riideltyä uskonveljien (ja -sisarten) kanssa. Suomessa en ole nähnyt yhtään
taistelua tuhatvuotisesta valtakunnasta, mutta käsittääkseni
(ainakin jos David Pawsonia on tässä asiassa uskominen) Brittien
suunnilla asiasta taistellaan enemmän. Käsitys ylöstempauksesta
voi olla kyllä jo sellainen asia, josta Suomessakin saa lämpöä
päälle ja verta parketille.
Yksi suurista ongelmista keskustelussa
on mielestäni se, että osapuolet eivät aidosti ymmärrä, mistä
toinen puoli puhuu. Näin ollen kastekeskustelu on monesti aktiivista
ohihuitomista ja olkinukkejen raastamista; tämä on hyvin kaukana
toisen näkemyksen perinpohjaisesta käsittelemisestä. Pyrin tässä
kirjoituksessani hahmottelemaan ensin luterilaista ja helluntailaista
näkemystä muutaman eri tekijän kautta (käsitys perisynnistä,
käsitys pelastuksesta ja uskoontulosta, käsitys vapaasta tahdosta).
Tekstin jatko-osassa pyrin tarjoamaan muutamia kommentteja
tilanteisiin, joissa eri näkemysten kannattajat keskustelevat
kastekannoistaan, ja arvioimaan tiettyjen argumenttien käyttöä
tämän kirjoituksen valossa.
HUOM! Tämä ei ole
raamatuntulkinnallinen teksti enkä yritä tässä argumentoida
kumpaakaan kantaa. Tästä syystä en juurikaan lainaile
raamatunjakeita eri näkemyksien tueksi. Oleellista tässä tekstissä
ei ole, kummassa juoksuhaudassa ollaan oikeassa, vaan tarkoitus on
ymmärtää, mitä eri poteroissa ajatellaan, ja miksi.
Pieniä taustahuomioita hajonnasta
Kun kirjoittaa ”luterilaisesta kastenäkemyksestä”, joutuu heti
rajamaan käsitettään. Erityisesti pitää huomata, että
luterilaisessa kirkossa on monia kastenäkemyksiä, joten
”luterilaisesta kastenäkemyksestä” kirjoittaminen on aika
yleistävää; olisi järjetöntä väittää, että Todistajaseura,
Kansanlähetys ja lestadiolaiset mahtuisivat samaan kastealtaaseen –
tai vaikka sinne mahtuvatkin, niin että ajattelisivat siellä
samalla tavalla. Kuitenkin kaikille näkemyksille ja suuntauksille on
yhteistä, että sylivauvojen kastetta pidetään oikeana ratkaisuna.
Jotta mistään voisi sanoa mitään, käsittelen tässä pääasiassa
virallista luterilaista näkemystä, eli sitä, mikä löytyy
tunnustuskirjoista. Se on kirkon virallinen kanta, ja sillä tavalla
auktoriteetti luterilaisessa kirkossa.
Helluntailaista
näkemystä kasatessa ollaan samassa tilanteessa: näkemyksiä on
melkoinen kirjo. Niissä on paljon yhteisiä piirteitä, mutta
melkoista erilaisuutta löytyy myös. Toisin kuin luterilaisen
näkemyksen kohdalla, helluntailaisuudessa ei ole tunnustuskirjoja,
jotka määrittelisivät oikean opin (todellinen helluntailainen
kavahtaa koko ajatusta, että Raamatun lisäksi olisi oppia
määrittelevää kirjaa!). Kuitenkin helluntailaisesta näkemyksestä
voidaan sanoa jotain yleistyksiä, ja esimerkiksi liikkeessä paljon
vaikuttaneet raamatunopettajat ja RV:n kirjoitukset antanevat jotain
kuvaa siitä, mitä aiheesta ajatellaan.
PERISYNTI
”Perisynti” tarkoittaa sitä, että
ihmisessä on jokin ominaisuus, joka joko tekee meistä kaikista
syntisiä tai saa meidät tekemään syntiä. Tämä liittyy Adamiin,
Eevaan ja kohtaukseen paratiisissa: jollakin tavalla heidän
lankeemuksensa vaikutti sen, että kaikki heidän jälkeläisensä
ovat myös jotenkin synnin vaikutuksen alaisia.
Tässä kohdassa joutuu huomaamaan,
että helluntailainen lukija kysyy heti,”miksi tässä puhutaan
jostain perisynnistä tai muista opeista? Koska luetaan Apostolien
tekoja ja katsotaan sieltä, miten homma hoidetaan?” Kuitenkin
luterilainen lukija ihmettelee ylipäätään sitä, miksi pitää
edes miettiä, miksi puhuttaisiin perisynnistä. Kuitenkin asia on
ensiarvoisen tärkeä, joten siihen pitäisi pureutua.
Helluntailaisuus: Perisynti saa
meidän tekemään syntiä
Helluntailaisuudessa on ainakin kaksi eri näkemystä perisynnistä, mutta ne ovat käytännössä hyvin samanlaisia. Helluntailaisten näkemysten mukaan perisyntisyys on meissä tekijä, joka saa meidät kallistumaan synnin puoleen ja tekemään syntiä. Se selittää sen, miksi lapsi oppii niin nopeasti takomaan toista päähän helistimellä, kun toisella on juuri se Batman-lelu, jonka itse haluaisi. Meissä oleva perisyntisyys on siis kuin taipumus, joka saa meidät haluamaan pahaa.
Kun mennään syvemmälle, meitä vastassa on kaksi vaihtoehtoa selittää perisyntisyys. (1) Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan perisyntisyys on taipumus, ei itsessään syntiä: se ei ole ”syntiä”, vaan se saa meidät tekemään syntiä. Ajatus menee niin, että lapsi on perisyntisyyden vallassa, eli hänellä on taipumus tehdä väärin. Kuitenkin hän on viaton, koska ei ole vielä tehnyt syntiä. Hän on siis perisyntinen, ei syntinen. Kuitenkin, kun hän ensimmäisen kerran tekee tietoisen valinnan tehdä syntiä, hän tulee siinä samalla syntiseksi. Tästä voidaan puhua ”vastuulliseen ikään tulemisena” ja siinä ihminen ensimmäistä kertaa ymmärtää oikean ja väärän, ja valitsee väärän. Tämä se hetki, jolloin hänen ajatellaan tarvitsevan Jeesusta syntiensä sovittajaksi ja pelastajaksi.
(2) Toisen vaihtoehdon mukaan nähdään, että perisyntisyys on itsessään syntiä: siinä mielessä jokainen lapsi on jo syntyessään syntinen. Perisynti ei vain saa aikaan syntiä, vaan se on jo syntisyyttä. Kuitenkin tässä ajatellaan, että tämä synti ei ole kadottavaa: Kristus kuoli kaikkien syntien puolesta, joten tämä sovittaa perisynnin kadotustuomiota aiheuttavan puolen. Juhani Kuosmasen sanoin: ”Lapset ovat osallisia perisynnin turmeluksesta, mutta eivät enää perisynnin syyllisyydestä” (Juhani Kuosmanen, Raamatun Opetuksia, 108). Lapsi on kyllä syntinen ja sitä kautta syyllinen, mutta tämä syyllisyys on automaattisesti sovitettu Jeesuksen ristinkuoleman kautta. (Ks. Kuosmasen vastine aiheen tiimoilta Aki Finnilän kirjoitukseen)
Molemmissa käsityksissä yhteistä on
se, että jokainen syntyvä lapsi on taivaskelpoinen sellaisenaan.
Kuitenkin helluntailaisessa ajattelussa korostetaan sitä puolta,
että jokainen ihminen tekee jossakin vaiheessa syntiä, ja on tästä
syystä pelastuksen tarpeessa. Helluntailaisesta näkökulmasta
perisynnin pohtiminen on lähinnä teoreettista puuhastelua, koska
jokaisella ihmisellä on myös ihan oikea ongelma, nimittäin
syntisyys, joka tulee ihmisten vääristä teoista.
Luterilaisuus: perisynti kadottaa
Luterilainen
näkemys eroaa helluntailaisesta selkeästi perisynnin osalta:
jokainen ihminen syntyy perisynnin vallassa, ja perisynti on
syntiä. Se kyllä saa meidät tekemään väärin, mutta se on
jo itsessään turmeltuneisuutta, kieroutuneisuutta ja
kääntyneisyyttä Jumalasta poispäin.
Vaikka
tämä ajatus on samansuuntainen toisen helluntailaisen näkemyksen
kanssa, siinä on merkittävä ero: luterilaisen
ajattelun mukaan perisynti itsessään riittää viemään meidät
kadotukseen. Lapset eivät
ole mikään itsestään selvä poikkeus kaikkiin muihin nähden. Me
olemme syntisiä jo syntyessämme, joten helvettiin
pääsemiseksi meiltä ei
vaadita sitä, että tekisimme syntiä.
Tässä täytyy
huomioida, että jos seurattaisiin tunnustuskirjojen linjaa pitkälle,
niin niiden tämän mukaan vauva joutuu kuollessaan helvettiin, koska
hän on syntinen. Kuitenkaan kokonaisuus ei ole aivan yksinkertainen;
tuttu pappi kommentoi asiaa huomauttamalla, että tunnustuskirjat on
kirjoitettu opilliseksi esitykseksi poleemiseen tilanteeseen
(taistelu oli kova lapsikastajien ja lapsikasteen kieltäjien
välillä, ja kirjoitukset on suunnattu lähinnä niitä vastaan,
jotka kielsivät kastamasta lapsia ja pitivät sitä tarpeettomana.);
hän epäili, tokkopa tunnustuskirjailijat olisivat lapsen kuollessa
esittäneet kauhean tiukkoja kannanottoja kuolleen vauvan kohtalosta
arkun äärellä. Papin käsitys oli, että tällaisissa tilanteissa
useimmat papit vetoaisivat Jumalan armollisuuteen asiassa; lapsen
kohtalo jätetään Jumalan armollisiin käsiin. Tunnustuskirjojen
ehdottomat kannanotot on tarkoitettu lähinnä niitä vastaan, jotka
jättävät lapsensa kastamatta.
VAPAA TAHTO
Luterilaisuus: Ei vapaata tahtoa
pelastuskysymyksissä
Luterilaisen
ajattelun mukaan perisynti vaikuttaa ihmisessä hyvin totaalisesti:
ihminen on niin turmeltunut ja tahtoo vain väärää, että hän ei
voi edes haluta pelastusta. Ihminen on sielunsa pohjamutia myöten
turmeltunut ja kapinassa Jumalaa vastaan.
Tässä tulee myös
luterilaisuuden ongelma: pelastus ei ole mahdollinen mitenkään
siten, että siinä olisi ihmisen osuutta mukana. Jos Jumala ottaisi
99 askelta ja jättäisi ihmiselle vain sen yhden askelen, ihminen
näyttäisi takapuoltaan Jumalalle ja juoksisi kirkuen karkuun.
Ihmisen osuuteen voi siis luottaa: se on aina kulkemista poispäin
Jumalasta. Vapaata tahtoa ei ole, koska sellainen ei ole mahdollista.
Jos Jumala ei tee mitään, ihminen ei pysty mitenkään vaikuttamaan
pelastuksensa hyväksi.
Samalla täytyy
tarkentaa, että vapaan tahdon puuttuminen ei tarkoita, että
ihmisellä ei olisi vapaata tahtoa sen suhteen, syökö hän aamulla
ruisleipää vai kaurapuuroa. Vapaa tahto on täysin sidottu vain
pelastusta koskevissa kysymyksissä.
Helluntailaisuus: vapaa tai hyvin
vapaa tahto
Helluntailainen käsitys vapaasta
tahdosta tulee esille hyvin, kun kuuntelee ihmisten todistuksia
siitä, kun ”he tulivat uskoon”: niissä kuvataan ihminen
aktiivisena etsijänä, joka miettii uskonratkaisua, ja lopulta
päättää ”tehdä ratkaisun”.
Helluntailaisuudessa näkemys vapaasta
tahdosta jakautuu jälleen. Lähtökohta on se, että jokaisella on
mahdollisuus tehdä uskonratkaisu; kuitenkin se, miten tämä
selitetään, vaihtelee. Esittelen tässä kaksi näkemystä, jotka
lienevät yleisimmät.
(1) Hyvin vapaa tahto. Ihminen on vapaa
tekemään ratkaisuja uskonasioista samalla tavalla kuin mistä
muusta asiasta tahansa. Hän voi valita, mitä maitoa juo, millaista
suklaata syö, ja ottaako vastaan Jeesuksen vai ei.
(2) Jumalan vapauttama tahto. Toisen
näkemyksen mukaan ihminen on lähtökohtaisesti kapinassa Jumalaa
vastaan (samoin kuin luterilaisessa ajattelussa). Kuitenkin Jumala
tekee niin, että hän kutsuu ihmistä luokseen etsikkoaikana. Tämä
tarkoittaa aikaa, jolloin ihminen miettii uskonasioita ja tuntee
vetoa Jumalan puoleen. Tällöin Jumala järjestää asiat niin, että
ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hän voi tehdä (tai joutuu
tekemään) ratkaisun, uskooko hän Jumalaan vaiko ei. Tässä
tilanteessa Jumala ikään kuin poistaa perisyntisyyden vaikutuksen
väliaikaisesti, jolloin ihminen voi tehdä valinnan oman
pelastuksensa kohdalla.
Jälkimmäinen ajatus saa sisällytettyä
hyvin myös sen ajatuksen, mitä hyötyä on rukoilla toisten
ihmisten puolesta, jotta nämä tulisivat uskoon. Jos tahto on täysin
vapaa, tämä Jumalan vaikutus on hieman vaikeasti selitettävää.
(Tietysti voi tehdä, kuten Seinäjoen helluntaiseurakunnan johtava
pastori Martti Kallionpää, ja todeta, että Raamattu ei kehota
meitä rukoilemaan ihmisten puolesta, että he pelastuisivat; meidän
tehtävämme on rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista ylipäätään
ja toimia asian hyväksi.)
Helluntailaisuudessa on myös pienempiä
variaatioita – ehkä räikeimpänä esimerkkinä olen kuullut
ajatuksen täydestä turmeltuneisuudesta ja siitä, että
pelastumattomat ihmiset ovat demonien vallassa, joten he eivät voi
valita pelastusta, ellei Jumala tee ihmeitä. Kuitenkin tämä on jo
pitkällä marginaalissa (ja käytännössä vain jälkimmäisen
näkemyksen variaatio), joten se tuskin tarvitsee erillistä
käsittelyä; suurin osa helluntailaisista ajattelee kuitenkin
käytännössä niin, että ihminen voi tehdä uskonratkaisun –
miten se sitten selitetäänkin.
KASTE JA PELASTUS
Luterilaisuus: Ratkaisu ongelmaan,
jota ei voi itse ratkaista
Luterilaisessa
ajattelussa oli ongelma: ihminen on täysin syntinen eikä pysty
tekemään itsensä hyväksi mitään. Näin ollen käsillä on
dilemma, johon ei ole inhimillistä ratkaisua. Tästä seuraa, että
jos siis Jumala haluaa pelastaa ihmisen, Hänen täytyy tehdä se
itse. Luterilaisessa ajattelussa Jumala lahjoittaa pelastuksen
lahjana ihmiselle, joka ei halua ottaa sitä vastaan, vaan kirkuu,
vastustelee ja potkii vastaan.
Luterilaisessa
ajattelussa Jumalan täytyy antaa pelastus lahjaksi ihmiselle. Kuinka
tämä onnistuu? Pääasiassa kasteen kautta. Kasteessa ihmiselle
lahjoitetaan pelastus, jota hän ei voi saada omilla teoillaan.
Tietysti
luterilaisuudessa ajatellaan, että Jumala ei ole suoraan sidottu
mihinkään ja voi toimia, miten tahtoo, mutta hän toimii yleensä
Sanan saarnan (saarnaaminen ja julistus) sekä sakramenttien kautta
(kaste ja ehtoollinen). Niissä Jumalan voima vaikuttaa, ja ihminen
voi kohdata Jumalan voiman, joka voi vastaansanomattomalla tavalla
muuttaa hänet. Kun ihminen sitten saa pelastuksen lahjan, hän vain
huomaa, että tässä ollaan pelastettu, eikä ole enää suorassa
kapinassa Jumalan tahtoa vastaan, koska Pyhä Henki on tullut asumaan
häneen.
Lienee
tarpeellista huomauttaa, että luterilaisuudessa on sen verran mukana
vapaata tahtoa, että ihminen pystyy kyllä vastustamaan Jumalaa;
että ihminen voi tehdä tietoisen ratkaisun kääntää selkänsä
Jumalalle, tai kasteessa saadun uskon voi menettää kristillisen
kasvatuksen puutteen vuoksi. Eräs tuttu pappi kuvasi, että se on
kuin hissi: olet hississä ja Jeesus on tulossa sinne. Et voi tehdä
mitään, että hän tulisi sinne, mutta voit kyllä painaa nappia,
että ovi sulkeutuu. Ihminen voi vastustaa pelastusta ja hylätä
sen, mutta ei pysty tekemään mitään sen saavuttamiseksi.
Helluntailaisuus: kaste on ihmisen
vastaus Jumalalle
Helluntailaiset
ovat hyvin erilaisessa tilanteessa luterilaisiin verrattuna. Heillä
on kyllä ongelma (ihmisen syntisyys), mutta siihen on mahdollista
vastata (uskonratkaisu). Samoin lasten kohdalla syntisyysongelma on
jo ratkaistu: siinä ei ole mitään ongelmaa. Näin ollen kasteella
ei ole samanlaista tarvetta kuin luterilaisessa ajattelussa.
Asetelma
johtaa helluntailaisessa teologiassa hieman toisenlaisiin ongelmiin:
jos sitä ei tarvita suoraan pelastukseen (ainakaan samassa määrin
kuin luterilaisuudessa), mitä merkitystä sillä sitten on?
Kuitenkin jollakin tapaa
yleisesti ajatellaan, että kaste on ihmisen vastausta Jumalalle: kun
Jumala on pelastanut ihmisen, hän käskee ihmistä Raamatussa
menemään kasteelle. Näin ollen kasteelle meneminen on
lähtökohtaisesti Jumalan tottelemista, jotain, mikä kuuluu
hengelliseen elämään. (Keskityn
tähän kokonaisuuteen
sarjan tulevassa
osassa, jossa käsittelen
helluntailaista näkemystä –
tai näkemyksiä –
tarkemmin. Odotellessa
voi lukea vaikka Matti Kankaanniemen tai Petri Paavolan
kirjoituksia kasteesta)
TAPA LUKEA RAAMATTUA
Edelliset huomiot
pystyy tiivistämään hyvin pitkälle myös siitä näkökulmasta,
että luterilaisuudessa ja helluntailaisuudessa Raamattua käytetään
hieman eri tavalla. Eri tekstit otetaan tulkinnallisiksi avaimiksi,
jonka kautta kokonaisuutta katsotaan. Tämä sama malli toistuu
kastekeskustelun lisäksi keskusteluissa pelastuksesta ja Pyhän
Hengen kasteesta/saamisesta/täyteydestä – eli asioissa, joiden
nähdään olevan jollakin tavalla linkittyneitä yhteen.
Luterilaisuus: Paavali
Luterilainen lukee
ensin Paavalinsa hyvin läpi. Tämä ei ole yllättävää: jo
liikkeen arkki-isä Luther osoitti melkoista mieltymystä Paavalin
pelastusopillisiin kirjeisiin (Roomalaiskirje ja Galatalaiskirje), ja
koki syviä valaistumisia niiden äärellä. Niissä hän näki
pelastuksen sanoman niin puhtaaksitislattuna, että siitä se saisi
valua muualle Uuden testamentin kirjoituksiin tulkinta-avaimena. Jo
edellä käsitellyt asiat olivat hyvin esillä Paavalilla, joten tämä
muodostaa jo pakollisen rakenteen kasteen tulkinnalle. Kun tämän
jälkeen siirrytään muualle Raamattuun (kuten Apostolien tekoihin),
ne luetaan helposti Paavalin läpi: ne kuvaavat sitä samaa
todellisuutta, mistä Paavali kirjoittaa.
Helluntailaisuus: Apostolien teot
Helluntailainen ei
aloita kastenäkemyksensä pohtimista Paavalista, vaan Apostolien
teoista. Siellä sanotaan, että ihmiset ottivat uskoontulonsa
jälkeen kasteen. Erityisesti tämä tarkoittaa, että ihmiset
saattoivat tehdä uskonratkaisun (ja niitä tehtiin tuhatmäärin),
joten pelastusopillinen pohdinta on kerrasta selvä. Kun
helluntailainen lukee tämän jälkeen Paavalia, hän yrittää
lähinnä saada selvää siitä, mitä tämä kaste sitten
tarkoittaa. Paavalilla on ”yhtä ja toista vaikeaselkoista”,
mutta hänen ajatellaan toimivan hyvin yhteen sen kanssa, mitä
muualla asiasta kirjoitetaan.
VÄLIJOHTOPÄÄTÖKSET
Kaikesta
huomataan, että luterilainen ja helluntailainen käsitys kasteesta
rakentuvat huomattavan erilaiselle pohjalle. Käsitys koko
pelastuksesta on niin erilainen, että voi olla vaikea saada kiinni
ylipäätään siitä, mitä toinen tarkoittaa, jos ei ole jollakin
tavalla tutustunut toisen ajatteluun. Oletan siis, että toistensa
teologisia taustoja tuntemattomat puhuvat lähtökohtaisesti ristiin.
Seuraavassa osassa
otamme teorian käytäntöön ja mietimme, mitä annettavaa
tällaisella taustojen pyörittelyllä on yleisesti
kastekeskustelujen argumenttien arvioinnille.
EDIT 6.1.2014: Nimeen lisätty kuvaava tarkennus erotukseksi jatko-osasta..
EDIT 6.1.2014: Nimeen lisätty kuvaava tarkennus erotukseksi jatko-osasta..
Morjensta Make, mää tässä! :-)
VastaaPoistaLong time, no see mutta jotenkin tuntuu helpoimmalta aloittaa keskustelu täällä "turvallisella" vyöhykkeellä eli toisen blogissa kuin "yksityisesti" toisen mielipiteitä läpikäyden ja väärinkäsittäen. Tässä siis selitystä sille ainaiselle vajavaisuudelleni, mitä selitin sulle silloin kesällä ottamalla pitkästä aikaa yhteyttä. Voisin sanoa nää samat asiat "kasvotusten" virtuaalisesti Lärvikrija-viesteillä mut jotenkin kun linkkasit Facebookin tästä, niin tää tuntui paljon turvallisemmalta alueelta.
Kummallekin?
Koska mä halusin oikiasti kuulostella, että mitä sille Makelle kuuluu, joka oli joskus mulle läheisempi. En siksi, että haluaisin palata menneisyyteen vaan siksi, että tän reippaan kymmenen vuoden uskossa olon aikana mun elämässä on syystäkin tapahtunut liikaa. Mut jokaiselle ei oo annettu liikaa kannettavakseen.
Vaikka se just siellä menneisyydessä oli tosi vaikeaa muistaa.
Mut elämänkoulu opettaa vaikkei sinne sisäänpääsyvaatimuksia kenellekään olekaan.
Vahvaluonteisia kun ollaan kaikki! ;-)
Sä kirjoitat tosi hyvin ja ehkä just siksi, kun osaat selittääkin ne niin hyvin, niin olit äärimmäisen hyvä esimerkki meille kaikille; niin "tosielämässä" kuin siellä seurakunnassakin. Vaikka ainahan sä oma itsesi olet ollut; elämä kasvattaa syystäkin.
Voi olla, että jopa sulla ja mulla -ainakin entisinä lutskuina ;-)- on äärimmäisen eri ajattelutavat elämästä, mut halusin vaan kertoa, että mä ymmärrän, mitä sä sanot tässä koska en halua kuulua niihin tosielämän teologeihin, jotka ainakaan tarkoituksella haluavat saada pahaa mieltä aikaiseksi.
Ja tää on itseasiassa vastateksti sulle (eli vastaus tälläiseltä taitelija alias muotihörhöltä ja silti uskovalta sulle). Tavallaan kirje koska onhan nää blogitkin tavallaan kirjeitä eli päivärkirjoja maailmalle. Julkiisia sellaisia, jolloin pitää aina miettiä mitä sanoa niin kommentoissa eli vuorovaikutuksessa kuin muussakin.
Ja säkään et osaisi kirjoittaa noin ihanan runollisesti eli syvällisesti näinkin "puuduttavasta" aiheista ellet oikeasti olisi se teologi ;-)
Ja kiitos näistä; opin enemmän sun tekstin kautta alituisesti uutta itsestänikin. Ja niin se oli myös silloin, kun meillä molemmilla oli isosinakin vaikeaa omalla tavallamme. Haluttiin tai ei.
Se, mitä mä nyt yritän tässä tosi suorasanaisesti selittää on, että voisitko lukea mun blogistani kaksi uusinta tekstiä? Kumpikaan ei sulje poiis toisiaan, mut huumorillahan tästä elämästä selvitään eli mun kohdalla muotirunoudella eli Fashion Poetryllä ja sun kohdalla Helluntailaisella symboliuniversumilla ;-)
En siksi, ettenkö omaisi tosi vahvaa käsitystä itsestäni vaan siksi, että mä arvostan jokaista, joka on edes vajavaisuudellaan yrittänyt opettaa mua näkemään erilailla itsestäni kuin sitä kautta muistakin.
Ja siksi mä todella arvostaisin, jos avaisit mulle mitä ajatuksia ja tunteita nuo artikkelini numerot 179 & 180 sussa herättää. Juuri sussa, Makessa!
Ja voi olla ettei sanat oikein riitä kertomaan niitä tunteita, mut ei se mitään. Voidaan sit vaikka vastapalveluksena kysyä toisiltamme usein Lärvikirjassakin, et mitäs teit tänään tai välillä kommentoiden toistemme artikkeleita. Joskus ja jouluna ;-)
Ps. Tää kommenttikaan ei tule aukeamaan ellet hautaudu mun filosofiointiin elämästä eli Fashion Poetryn filosofiointiin elämästä koska oon aina ollut ja tulen aina olemaan hyvinkin suorasanainen. Kuten muutkin immeiset! ;-)
Heipä hei! Tämä lienee tosiasiassa kaikkea muuta kuin "yksityinen" kanava, mutta kiitän viestistä. Ja kiitos kehuista ;) Tsekkailin sun Fashion Poetrysi. Mielenkiintoista kamaa.
PoistaLoisto kirjoitus! Auttoi ainakin meikäläistä hahmottamaan omaa ja luterilaisten ajattelua. Kiitos!
VastaaPoistaSellainen tuli vielä mieleen tuosta luterilaisen papin hissi-vertauksesta, että eikö se aika pitkälle kuvaa enemmänkin helluntailaista käsitystä pelastuksesta kuin luterilaista? Tarkoitan sitä, että hissin nappia painaessa ihminen ei ainoastaan päätä vastustaako pelastusta vaan myös ottaako Jeesuksen vastaan. Jos ihmisellä on kyky vastustaa, eikö se automaattisesti tarkoita myös sitä, että ihmisellä on myös kyky ottaa vastaan? En keksi mitään perusteluita ajatella, että kyseessä olisi kaksi erillistä ja itsenäistä toimintoa vaan, että ne ovat sama toiminnon vastakohtia. Eli jos otat vastaan, et vastusta. Jos vastustat, et ota vastaan.
VastaaPoistaEn tiedä saako tuosta mitään selvää, mutta pointti on tämä: Jos ihmisellä on mahdollisuus painaa nappia ja sulkea hissin ovi Jeesuksen nenän edestä, eikö se automaattisesti tarkoita sitä, että ihmisellä on myös mahdollisuus olla painamatta nappia ja ottaa siten Jeesus hissikaverikseen?
Tässä vaiheessa täytyy tunnustaa oma vajavuutensa tässä keskustelussa, koska en ole opiskellut luterilaista teologiaa. Yritän kuitenkin parhaan tietoni mukaan soveltaa tätä; jos joku huomaa minun olevan väärässä, korjatkoon.
PoistaJos oikein olen ymmärtänyt, luterialisilla teologeilla on vähän varianssia sen kanssa, mitä se pelastuminen ja predestinaatio tarkoittaa. Luterilaisen ajattelun mukaan ihminen on lähtökohtaisesti täysin turmeltunut; jos hän tekee jonkun liikkeen, se on aina poispäin Jumalasta. Ihminen ei yksinkertaisesti pysty ottamaan yhtään askelta Jumalaa kohti. Joku luterilainen teologi voisi selittää vähän tarkemmin, onko tällainen vastustelu mahdollista ennen kuin Jumala antaa pelastuksen (siis onko mahdollista sanoa ”ei kiitos”; onko tässä ”irresistable grace”, kuten veli reformoitu sen määrittelisi), vai onko se mahdollista vasta sen jälkeen, kun pelastus on jo saatu (tämä olisi pelastuksen hylkäämistä).
Tunnustuskirjat voivat auttaa, mutta ainakin viittaamasi jännite näyttää säilyvän osassa:
”11. Tosin on kirjoitettu: (Matt. 20:16) "Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jumala ei tahtoisi pelastaa kaikkia. Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä. Näin he sulkevat Pyhän Hengen säännöllisen tien, niin ettei hän voi tehdä heissä työtään. Vaikka he kuulisivatkin sanan, he piittaamattomina viskaavat sen tuulen vietäväksi. Syypää tähän ei ole Jumala eikä hänen suorittamansa valinta vaan heidän oma ilkeytensä.” (Yksimielisyyden ohje, 11. Jumalan iankaikkinen ennaltatietämys ja valinta; tiivistelmä.) Toisaalta ”Jumalan iankaikkinen valinta (praedestinatio) tarkoittaa sitä, että Jumala määrää jonkun pelastukseen.”
Sen enempää asiaan paneutumatta näyttää siltä, että jollakin tavalla tuo ihmisen vastustaminen ja Jumalan kutsu näyttävät olevan jännitteessä; kuitenkin ilmeisesti kokonaisuus selitetään yksinkertaisella predestinaatiolla. Jos jatkat uskossa, se tarkoittaa vain sitä, että sinä olet todellakin valittu; jos mokaat, et ollut todella valittu. Jos kyseessä on ajatus, että Jumalan voi hylätä, niin siinä on oma valinnan ulottuvuutensa. Kuitenkin, jos kyseessä on enemmän tuo ”voit luulla hylkääväsi, mutta ihan oikeasti et vain ole missään vaiheessa ollut uskossa”, valinnan mahdollisuus on selkeästi erilainen kuin helluntailaisuudessa.
Tässä kohdassa tulee pitää mielessä, että esimerkit antavat kuvan johonkin puoleen ilmiöstä, mutta harva kuvaus pystyy sitä täysin vangitsemaan. En siis ylläty, jos hissiesimerkki ei saa kuvattua koko luterilaista teologiaa. Samoin tästä ”mikä on teko” (onko toimimatta jättäminen aktiivinen teko?) -määrittelykokonaisuudesta tulee kovasti mieleen etiikan esseen kirjoittaminen: ”teetkö” jotain, jos et väännä vipua, ja tavarajuna ajaa viiden raiteella olevan miehen yli (sen sijaan ”teet” jotain, jos väännät vipua, ja tavarajuna ajaa yhden sivuraiteella olevan miehen yli; kuitenkin kysymys on, kuoleeko tämä yksi mies tekosi seurauksena, vai onko se vain siihen liittyvä asia, joka ei ole suoraan seurausta teostasi?). Kuitenkin teologia on filosofian osa-alue, joten tämä hyväksyttäköön pakollisena osana elämää :D
Onko nyt näin, että luterilainen ja helluntailainen puhuvat herkästi toistensa ohi, koska teologia peruskäsitteiden (jotka kuitenkin ovat asioina erittäin monimutkaisia) osalta on niin erilaista mutta sanasto samaa joka aiheuttaa väistämättäkin väärinkäsitysten miinakentälle astumisen, ellei ole syvästi perehtynyt toisen käsitejärjestelmään.. mutta kuitenkin hyvin eri tyyppisistä kaste/pelastus/syntisyys jne käsityksistä huolimatta erimielisyys on lähinnä näennäistä/pintapuolista liittyen siihen millä tekniikalla ja miksi/ kenelle esim kaste tulisi suorittaa, mutta tosipaikan tullen ei olla valmiita lähettämään kastamattomia vauvoja helvettiin ja ollaan siitä huolimatta sitä mieltä, että jostakin syystä kaste on tärkeä uskoon liittyvä asia. Ollaankin oikeastaan aika samaa mieltä siitä, että Jumala loppujen lopuksi on armollinen ja pelastus on mahdollinen Jeesuksessa, vaikkakin kuitenkin tulisi kastaa (syystä tai toisesta). Että kasteella on jokin oleellinen merkitys, jota kuitenkin edes oman teologian ja sisäisesti mahdollisimman ristiriidattoman raamatuntulkinnan valossa on mahdotonta aivan aukottomasti esittää, aina kun selitysmallissa pidentää peittoa pääpuolesta on kappale ensin leikattava jalkopäästä.. siis ettei aukotonta kasteteologiaa loppujen lopuksi ole kenelläkään. Kuitenkaan ei olla valmita myöskään lähettämään toisen kirkkokunnan jäseniä (paitsi ehkä katolisia) omalla tuomiolla helvettiin siksi että kastekäytäntö oli väärä.. eli loppujen lopuksi mikä se issue on? En tarkoita siis sinulla, Markus, vaan tässä yleisessä väännössä. Teologia (/sen puute) on erilleen vievää, mutta sen kerroksen alla ollaankin lopulta aika samaa mieltä?
VastaaPoistaSaattaapi olla, että käsitteistön samanlaisuus ei välttämättä ole se suurin ongelma, koska harvempi osaa edes puhua asiasta käsitteillä. Kun käsitteitä ei käytetä, niitä ei myöskään määritellä. Kun käytetään lähinnä epämääräisesti ja tunnepitoisesti määriteltyjä ajatuskokonaisuuksia, väärinkäsitysten taustalla majailevat erimielisyydet eivät välttämättä tule edes pintaan.
PoistaTuo on kyllä kovasti totta, mitä kirjoitat. On kovin totta, että molemmissa järjestelmissä on kauhean paljon samaa. Molemmat asiat menevät niin kovin samannäköisesti ulkoapäin. Tämä on siis kovin selkeästi kristinuskon sisäisen taistelu jonkun asian tulkinnasta, jota ulkopuoliset saattavat pitää pilkunhinkkauksena; sisälläolevalle taistelu nähdään vähän vakavampana, mutta joskus ei voi muuta kuin pyöritellä päätään sille raivolle, jota juttuun saadaan ladattua.
Samoin on totta, että molemmissa järjestelmissä on väkisin sisäisiä jännitteitä: asiat eivät naksahda kohdalleen aivan saumattomasti, vaan sinne jää vähän koloja ja ilmassa roikkuvia palasia mukaan. Toisaalta uskonnossa tämä ei ole erityisen vaarallista; niissä nähdään olevan aina mukana jotain mysteerejä ja mystisyyksiä, jotka eivät aina avaudu ihan suoralla logiikalla.