Kasvissyöjäuskovainen

Olin tässä jokunen aika sitten lounastamassa muuan opiskelijakaverini kanssa. Koska olimme juuri tulleet mielenkiintoiselta luennolta ja istuimme yliopiston ruokalassa fiksun näköisinä, niin sivistyneitä ihmisiä leikkiäksemme keskustelunaiheemme liikkuivat paljolti yhteiskunnassa, politiikassa ja niiden keskinäisessä suhteessa. Jotenkin päädyimme juttelussamme pohtimaan itsellemme vieraita poliittisia ajatuksia, ja tuo ystäväni niin monen muun opiskelijatoverini tavoin kertoi, että Kristillisdemokraattinen puolue on hänelle ideologiselta maailmaltaan todella käsittämätön. Vaikka en itse koe välttämättä kovinkaan vahvasti samaistuvani KD:hen, niin jotenkin vaikeasti mutisin jotain siitä, kuinka tulen kristillisestä taustasta ja sitä vasten kyllä tavallaan ymmärrän ilmiöiden tasolla montakin asiaa KD:n politiikassa.

En ole omassa elämässäni todellakaan mitenkään aktiivinen helluntailaisuudesta tai kristillisyydestä todistaja vaan pikemminkin suoranaisesti pelkään
ihmisten hylkäävän, menevän vaivaantuneeksi tai alkavan kohdella minua jonain uskovaisuuden stereotyyppinä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että usein mitään näistä vaihtoehdoista ei todellisuudessa tapahdu, vaan keskustelukumppaneideni reaktiot ovat vaihdelleet lähinnä neutraaleista ihmettyneisiin. Tämä lounasseuralaiseni taisi sijoittua jonnekin sinne ihmettyneiden laitaan, sillä en kuulemma vaikuttanut yhtään uskovaiselta siksi, että "välitän niin vasemmistolaisesti syrjäytyneistä ja olen ollut kasvissyöjä".

Siinä pöytäkeskustelussa taisin jotenkin naurahtaa huvittuneen ja vaivautuneen välimaastosta ja todeta, että kaipa meitä uskovaisiakin on monenlaisia. Mutta jälkeenpäin jäin miettimään tätä lounasta ja noiden esitettyjen luonnehdintojen suhdetta itseeni ja helluntailaiseen kristillisyyteen.

Ensiksikin vasemmistolaisuus, oikeistolaisuus ja kristillisyys ovat mielessäni muodostaneet sellaisen pyhän kolminaisuuden, joka on vaivannut ja kiehtonut minua koko opiskelujeni ajan. Yleisesti helluntailaisista ja politiikasta luulen, että aika moni meistä helluntailaisista tai kristillisistä kodeista tulevista on koti- ja seurakuntakasvatuksessaan omaksunut jollakin tavalla myönteisen asenteen Kristillisdemokraatteihin, ja tuota asennetta kannatetaan oman aikuistumisen myötä joko enemmän tai sitten vähemmän. KD:n "kristilliset arvot" ja niistä johdettu politiikka tuntuvat hyvältä monesta uskovaisesta varmaankin jo siksi, että siinä vastustetaan niitä asioita, joita kristillisyys on perinteisestikin vastustanut. Tarkoitukseni tässä ei ole kuitenkaan sanoa, että onko tämä huono vai hyvä asia vaan pikemminkin esittää, että moni saattaa kokea KD:n hyväksi ja siten "kristilliseksi" puolueeksi siksi, että KD ei kannata sukupuolineutraalia avioliittolakia miettimättä niinkään vaikkapa puolueen ulko- tai sosiaalipolitiikkaa tai sen sijoittumista mainitsemalleni oikeisto-vasemmisto -akselille.

On kuitenkin (ja ehkä myös paljon) niitä, jotka miettivät ja oman kokemukseni perusteella olen huomannut näissä ainakin kahdenlaista käyttäytymistä. Osa miettijöistä kokee puolueen ideologisen maailman kaikkine eri politiikan puolineen kotoisaksi ja siten pukee joko konkreettisesti tai henkisesti vähintään keskihintaisen ja hyvin istuvan pikkutakin ylleen. Toinen osa taas saattaa erehtyä tutkimaan liian pitkästi esimerkiksi sosiaalipolitiikkaa ja happamasti todeta, että KD:n puolueperiaatteisiin kirjattu periaate "ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat erottamattomasti yhteen" tuottaa ainakin huono-osaisimmista huono-osaisimmille käytännössä sellaista yhteiskuntaa, että sitä voi olla vaikea nimetä hyvällä omatunnolla hyväksi tai välttämättä edes "kristilliseksi".

Ennen kuin sorrun tässä kirjoituksessa suurempaan poliittiseen paasaukseen, niin on sanottava, että itse ainakin jollain tapaa kuvittelen olevani polittiisesti sitoutumaton - ja jos ei sitoutumaton, niin ainakin sekava. Ihanteenani on ollut altistua erilaisille vaikutteille aina KD:sta Vasemmistoliittoon ja pyrkiä ymmärtämään sitä, että miten eri puolueisiin vakaumuksellisesti kuuluvat ihmiset voivat nähdä asioita niin eri tavoilla. Tällainen omakohtainen poliittisen sekavuuden kokeilu ei tosin ehkä vahvimmalla mahdollisella tavalla edistä sitoutumista yhteen puolueideologiaan, mutta toisaalta se on lopullisesti irrottanut minut siitä ajatuksesta, että "kristillisiä arvoja" edustava KD olisi aukottomasti se ainoa ja oikea puolue uskovaiselle.

Ja tästä yhden ainoan ja oikean-myytin murtumisesta päästäänkin siihen toiseen ajatukseen, joka mielessäni heräsi tuon yliopistolounaan yhteydessä. Toivon, että et lukijanani takerru nyt pelkkään kasvissyöntiin vaan yrität ymmärtää laajempaa ajatustani sen takana. Eli mikäli tuo lounasseuralaiseni ei ole ainoa laatuaan, niin vaikuttaa, että ainakin joissain piireissä me uskovaiset olemme tulleet tunnetuksi ryhmänä, joka ei kannata vasemmistolaista (sosiaali)politiikkaa eikä kasvissyö mistään eettisistä tai ekologisista motiiveista. Voihan olla, että lounasseuralaiseni oli vain yksittäistapaus tai tämä ongelma on ainoastaan omassa päässäni, mutta toisena skenaariona se tarkoittaa, että me uskovaiset olemme poliittisesti oikealla ja eettisinä arvoina pidämme jotain muuta kuin kasvissyönnillä usein ilmennettäviä tiettyjä ekologiseettisiä arvoja. Varmasti osa uskovaisista onkin oikeistolaisia lihansyöjiä enkä tiedä siitäkään, että onko se hyvää vai huonoa, mutta mielestäni ehkä hivenen rajoittunutta on se, että jos oletusarvoisesti uskovaisen ainoa poliittinen vaihtoehto on oikeistolainen lihansyöjä.

Voihan toki olla, että tuossa lounaskeskustelussamme vilahtanut uskovaisen stereotyyppi ei pidä paikkaansa ja oikeasti me uskovaiset olemme poliittisesti vallankin kirjava joukko ja minä ruikutan tässä aivan turhaan. Elämme myös maassa, jossa jokainen saa valita poliittisen kantansa aivan vapaasti ja jopa ilman minun mielipidettäni tuosta valinnasta. Mutta ehkä juuri siksi allergisoidunkin hieman retoriikasta, jossa joku yksittäinen puolue brändää politiikkansa kaikilta puolilta "kristilliseksi". Länsimaiset oikeistolaisia arvoja kannatavat valkoiset lihansyöjät kun yleensä eivät koe ongelmalliseksi kannattaa ajatusta ikuisesta talouskasvusta, sosiaalipalveluiden markkinoistamista, lihatuotannon tehostamista tai yksilön kallisarvoista vapautta korostavaa uusliberaslimin kaikkivoipaa ilosanomaa. Voi tosin olla, että se kaikki on hyvää ja oikein ja "kristillistä", mutta yhden hegemonisen totuuden yhdistyksissä yhteen totuuteen uskominen on helppoa usein siksi, että niissä eroavia ääniä ei juuri kuulu.