Pasifismi ja väkivallan oikeutus: tulisiko ”likainen työ” jättää muiden kuin kristittyjen vastuulle?

HSU feat. Tuomas Havukainen

(Tämä kirjoitus on ensimmäinen tuotos siinä vierailevien kirjoittajien postauksien sarjassa, jossa aiomme pyytää erilaisia helluntailaisesta symboliuniversumista kiinnostuneita olioita kontribuoimaan blogiimme. Tuomaksen esittelyn löydät tekstin lopusta.)

Sotilaallisen voimankäytön oikeutuksesta ja esivallan roolista turvallisuuden ylläpitäjänä käydään ajoittain keskustelua kristillisissä piireissä. Ukrainan kriisi on viime viikkoina kiihdyttänyt puolustuspoliittista keskustelua, ja Venäjän Krimillä harjoittaman toiminnan mahdollisia vaikutuksia Suomen turvallisuustilanteeseen on arvuuteltu myös kristittyjen keskuudessa. Voimakkaimmat äänenpainot ovat ennustaneet jopa suurvaltojen paluuta kylmän sodan aikaiseen vastakkainasetteluun, jolloin Suomi luettaisiin jälleen osaksi itänaapurinsa etupiiriä. Joidenkin helluntailaistenkin Facebook-aikajanoilla on käyty mielipiteiden vaihtoa siitä, mitä Ukrainan kriisi tarkoittaa Suomen kannalta. Lähtökohtana keskusteluissa on useimmiten ollut, että puolustuskykyä tulee kehittää ja pitää yllä, jotta tarpeen vaatiessa maata voidaan puolustaa aseellisesti.

Kasvissyöjäuskovainen

Olin tässä jokunen aika sitten lounastamassa muuan opiskelijakaverini kanssa. Koska olimme juuri tulleet mielenkiintoiselta luennolta ja istuimme yliopiston ruokalassa fiksun näköisinä, niin sivistyneitä ihmisiä leikkiäksemme keskustelunaiheemme liikkuivat paljolti yhteiskunnassa, politiikassa ja niiden keskinäisessä suhteessa. Jotenkin päädyimme juttelussamme pohtimaan itsellemme vieraita poliittisia ajatuksia, ja tuo ystäväni niin monen muun opiskelijatoverini tavoin kertoi, että Kristillisdemokraattinen puolue on hänelle ideologiselta maailmaltaan todella käsittämätön. Vaikka en itse koe välttämättä kovinkaan vahvasti samaistuvani KD:hen, niin jotenkin vaikeasti mutisin jotain siitä, kuinka tulen kristillisestä taustasta ja sitä vasten kyllä tavallaan ymmärrän ilmiöiden tasolla montakin asiaa KD:n politiikassa.

En ole omassa elämässäni todellakaan mitenkään aktiivinen helluntailaisuudesta tai kristillisyydestä todistaja vaan pikemminkin suoranaisesti pelkään

Sini Saarela ja helluntailainen suhde lakiin – jotain yhteistä?

Anna nosti edellisessä kirjoituksessa esille Sini Saarelan ja tämän saaman huomion. Saarela on ollut esillä suomalaisessa mediassa sen verran paljon viime aikoina, että häneen lienee jokaisella jonkinlainen mielipide. Myös helluntailaisilla. Tämä on siitä herkullista, että Sini Saarelassa ja helluntailaisessa ajatusmaailmassa on jotain niin kovin samanlaista, mutta silti jotain, mitä ei haluta tunnustaa samaksi.

Helluntailaisia aatteita Saarelasta

On aina yliammuttua sanoa, että ”helluntailaiset ajattelevat jostakin asiasta näin”; se on sama, kuin väittäisi, että jokainen suomalainen tykkää makkaraperunoista tai että jokainen pappi harjoittelee iltaisin kasuaalitoimituksia vessan peilin edessä. Kuitenkaan en ole ainoa, joka on huomannut, että moni helluntailainen on kommentoinut Sini Saarelan toimintaa kriittiseen sävyyn. Myös Facebook-seinälläni toivottiin, että Saarela olisi vain äänestänyt kuten kaikki muutkin, ja sen jälkeen ollut tyytyväinen siihen seuraavat neljä vuotta. Moni helluntailainen suhtautuu Saarelaan yllättävän kriittisesti. Ajatus on tasoa, ”On se somaa, kun menee sinne jonnekin Venäjälle riekkumaan kaiken maailman aktivistien kanssa; olisi ollut ihan oikein, että olisi päässyt Siperiaan vankilaan!” Tätä vahvistaa vielä se, että todennäköisimmin iso osa helluntailaisista suhtautuu vähintään varauksellisesti Greenpeaceen, Saarelan taustajärjestöön.

Tapaus Sini Saarela

Jeesus ja Sini Saarela

Lukiessani tämän päivän Aamulehden sunnuntailiitettä ajattelin, että nyt joku on vihdoin kirjoittanut sen, mitä olen hiljaa mielessäni ajatellut - nimittäin verrannut Sini Saarelaa Jeesukseen. Sunnuntailiitteessä oli Saarelan muutaman sivun pituiseen henkilökuvaan nimittäin mahdutettu yleisönosastokirjoittelussa esitetty näkemys, jossa Saarela vertautuu "Jeesus Nasaretilaisen veroiseksi uuden ajan sankariksi".

Vaikka itselleni onkin takana hetkellinen hämärä menneisyys kasvissyöjänä ja tunnustan uskovani ilmastonmuutokseen, en ole oikein tiennyt, että miten suhtautua Sini Saarelaan. Uskovaisiksi tunnustautuvat ystäväni sen sijaan eivät keskimääräisesti ole olleet kovin innostuneita Saarelasta. Saarelan toimintaa on uskovaispiireissäni luonnehdittu tyypilliseksi vihaisten viherpiipertäjähippien huomionhakuiseksi typeryydeksi, ja suuri osa keskustelukumppaneistani olisi mieluummin jättänyt Saarelan Venäjän vankiloihin kuin ohjannut verovarojamme vapautukseen johtaneisiin oikeuskäsittelyihin.