Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste henkilökohtaiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tapahtui eräänä päivänä: kastekertomus

Uhosin kevätpuolella, että minun tarkoitukseni on mennä kasteelle ja liittyä helluntaiseurakuntaan. Vaikka avoimesti tunnustan, että olen kasteesta vähintään pihalla, päädyin silti omaehtoisesti pihakasteeseen. Tietysti tarkoitus ei ollut jättää tätä kaikkea lokakuulle, mutta ei sitten saatu aikaisemmin aikaiseksi. Vuodenaika lisäsi tosin pienen määrän omaa ekstreme-eksotiikkaansa.

Kaksi viikkoa sitten lauantaina kokoonnuimme rannalle pienellä kutsuporukalla. Mukaan sain kasan läheisiä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa halusin jakaa tämän tempauksen. Kaikeksi ironiaksi mukana oli myös äitini, joka oli melkein kolme vuosikymmentä sitten mukana kastamassa minua ensimmäistä kertaa luterilaisen kirkon jäseneksi. Muiden mukana olleiden nimiä en tässä kerro; jos joku tästä kiskoo nenäonteloonsa vihanneksia, niin kiskokoot minun kanssani niitä ja jättäkööt vieraani rauhaan.

Itse kaste

Tarkoitus oli suorittaa kaste vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Olin luvannut tutulle pastorille jo vuosia sitten, että jos menen kasteelle, niin hän saa minut kastaa (nyt se oli muodossa, että saa kastaa jonkun toisen kanssa yhdessä). Kuitenkin kävi niin, että hänellä oli juuri silloin muuta pakollista menoa, joten hän ei päässyt paikalle.

Alun perin olin päätymässä kahden kastajan malliin, mutta sitten huomattiin, että meikäläisen massakaudesta on vielä jäljellä vähän liian monta kiloa, jotta se onnistuisi tuskattomasti. Eräs ystäväni harmitteli, että en ollut lähtenyt mukaan ajatukseen, että kymmenen merenneidoksi pukeutunutta naista kastaisi minut. Tästä sain siis ajatuksen, että jos kuitenkin tämän ruhon kastamiseen tarvitaan lisäkäsiä, niin voisiko puolet näistä kätösistä kuulua naisille? Pyysin kahta naispuolista ystävääni mukaan kastajiksi, mutta toisella ei ollut vaihtovaatteita mukana. Sain kuitenkin siihen sangen hyvän miespuolisen kastajan mukaan, joten tätä toimitusta oli suorittamassa kolme miestä ja yksi nainen.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Henkilöhistoriani kastealtaan ääreltä – matkaraportti, suunsoittoa ja tulevaisuudensuunnitelmia

JOHDANTO

Edellisissä kirjoituksissani olen pohtinut kastetta teknisestä näkökulmasta. Olen myös avannut luterilaisten ja helluntailaisten kastekeskustelua, sen taustalla vaikuttavia käsityksiä (osa 1), avannut luterilais-helluntailaista kastedialogia (osa 2) ja kirjoittanut kriittissävytteisen tekstin helluntailaisen kasteen olemuksesta (osa 3) . Kuitenkaan kirjoittaja ei ole koskaan täysin tyhjiössä tutkimansa ilmiön suhteen. Myös minulla ja kasteella on yhteinen historia.

Turinoin ja tarinoin tässä oman henkilökohtaisen historiani, jota varten joudun avautumaan omasta seurakuntahistoriastani myös melkoisia pätkiä. Tervetuloa, kaikki tirkistelynhaluiset, tässä on elämäni! Tämä teksti ei ole niinkään teknistä analyysiä helluntailaisuudesta tai sen ilmiöistä, vaan matkaraportti. Tämä olkoon henkilökohtainen välitilinpäätös, kreikkalaisen teatterin draama (jossa kaikki kuolevat) ja katharsis. Tunnustan, olisin halunnut tässä revitellä vähän enemmän, mutta käske sinä nyt analyytikkoa repimään jotain, niin korkeintaan omat housunsa saa ratki jossakin älyllisessä spagaatissa. Kirjoitan siis pientä analyysiä myös itsestäni, kun näen aiheelliseksi.

LUTERILAIS-HERÄTYSKRISTILLINEN ALKULÄHTÖKOHTA

Synnyin perheeseen, jossa vanhemmat olivat luterilaisia kristittyjä. Isäni oli seurakunnan diakoniatyötekijä, ja äitini oli muuten vain mukana kaikessa. Vanhempani olivat kallellaan yhteiskristilliseen viidesläisyyteen. Kansanlähetyksen herätyskristilliset painotukset tuntuivat siis kotona kovin kotoisilta.

Herätyskristillisessä luterilaisuudessa kasteen funktio on aina vähän epämääräinen. Kuten aikaisemmin kirjoitin, tunnustuksellisessa luterilaisuudessa kaste hahmottuu pelastuksen hetkenä; samoin uskonratkaisua pidetään käytännössä mahdottomana. Kuitenkin herätyskristillinen luterilaisuus tarjoaa mahdollisuuden uskoratkaisuun, joten kasteen funktio hämärtyy.

Koska vanhempani uskoivat uskoontulon mahdollisuuteen (ja olivat itse kokeneet sen), ei ole yllättävää, että vanhempani eivät uskoneet kasteesta sillä tavalla, miten kirkon virallinen oppi opetti. Kuitenkin he kastoivat meidät lapset, koska he ajattelivat, että näin on hyvä juttu. Heidän kirkon oppinsa kritisointi ei johtanut siihen, että he olisivat boikotoineet kastekäytäntöä (mikä olisi ollut kirkon työntekijälle luonnollisesti melko vaikeaa).

Vanhempani olivat lähtökohtaisen nihkeitä puhumaan kahdesta