JOHDANTO
Edellisissä kirjoituksissani olen
pohtinut kastetta teknisestä näkökulmasta. Olen myös avannut
luterilaisten ja helluntailaisten kastekeskustelua, sen taustalla
vaikuttavia käsityksiä (osa 1),
avannut luterilais-helluntailaista kastedialogia (osa 2)
ja kirjoittanut kriittissävytteisen tekstin helluntailaisen kasteen
olemuksesta (osa 3)
. Kuitenkaan kirjoittaja ei ole koskaan täysin tyhjiössä
tutkimansa ilmiön suhteen. Myös minulla ja kasteella on yhteinen
historia.
Turinoin ja tarinoin tässä oman
henkilökohtaisen historiani, jota varten joudun avautumaan omasta
seurakuntahistoriastani myös melkoisia pätkiä. Tervetuloa, kaikki
tirkistelynhaluiset, tässä on elämäni! Tämä teksti ei ole
niinkään teknistä analyysiä helluntailaisuudesta tai sen
ilmiöistä, vaan matkaraportti. Tämä olkoon henkilökohtainen
välitilinpäätös, kreikkalaisen teatterin draama (jossa kaikki
kuolevat) ja katharsis. Tunnustan, olisin halunnut tässä revitellä
vähän enemmän, mutta käske sinä nyt analyytikkoa repimään
jotain, niin korkeintaan omat housunsa saa ratki jossakin älyllisessä
spagaatissa. Kirjoitan siis pientä analyysiä myös itsestäni, kun
näen aiheelliseksi.
LUTERILAIS-HERÄTYSKRISTILLINEN
ALKULÄHTÖKOHTA
Synnyin perheeseen, jossa vanhemmat
olivat luterilaisia kristittyjä. Isäni oli seurakunnan
diakoniatyötekijä, ja äitini oli muuten vain mukana kaikessa.
Vanhempani olivat kallellaan yhteiskristilliseen viidesläisyyteen. Kansanlähetyksen herätyskristilliset painotukset tuntuivat siis
kotona kovin kotoisilta.
Herätyskristillisessä
luterilaisuudessa kasteen funktio on aina vähän epämääräinen.
Kuten aikaisemmin kirjoitin,
tunnustuksellisessa luterilaisuudessa kaste hahmottuu pelastuksen
hetkenä; samoin uskonratkaisua pidetään käytännössä
mahdottomana. Kuitenkin herätyskristillinen luterilaisuus tarjoaa
mahdollisuuden uskoratkaisuun, joten kasteen funktio hämärtyy.
Koska vanhempani uskoivat uskoontulon
mahdollisuuteen (ja olivat itse kokeneet sen), ei ole yllättävää,
että vanhempani eivät uskoneet kasteesta sillä tavalla, miten
kirkon virallinen oppi opetti. Kuitenkin he kastoivat meidät lapset,
koska he ajattelivat, että näin on hyvä juttu. Heidän kirkon
oppinsa kritisointi ei johtanut siihen, että he olisivat
boikotoineet kastekäytäntöä (mikä olisi ollut kirkon
työntekijälle luonnollisesti melko vaikeaa).
Vanhempani olivat lähtökohtaisen
nihkeitä puhumaan kahdesta
