Tapahtui eräänä päivänä: kastekertomus

Uhosin kevätpuolella, että minun tarkoitukseni on mennä kasteelle ja liittyä helluntaiseurakuntaan. Vaikka avoimesti tunnustan, että olen kasteesta vähintään pihalla, päädyin silti omaehtoisesti pihakasteeseen. Tietysti tarkoitus ei ollut jättää tätä kaikkea lokakuulle, mutta ei sitten saatu aikaisemmin aikaiseksi. Vuodenaika lisäsi tosin pienen määrän omaa ekstreme-eksotiikkaansa.

Kaksi viikkoa sitten lauantaina kokoonnuimme rannalle pienellä kutsuporukalla. Mukaan sain kasan läheisiä ystäviä ja kavereita, joiden kanssa halusin jakaa tämän tempauksen. Kaikeksi ironiaksi mukana oli myös äitini, joka oli melkein kolme vuosikymmentä sitten mukana kastamassa minua ensimmäistä kertaa luterilaisen kirkon jäseneksi. Muiden mukana olleiden nimiä en tässä kerro; jos joku tästä kiskoo nenäonteloonsa vihanneksia, niin kiskokoot minun kanssani niitä ja jättäkööt vieraani rauhaan.

Itse kaste

Tarkoitus oli suorittaa kaste vähän tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Olin luvannut tutulle pastorille jo vuosia sitten, että jos menen kasteelle, niin hän saa minut kastaa (nyt se oli muodossa, että saa kastaa jonkun toisen kanssa yhdessä). Kuitenkin kävi niin, että hänellä oli juuri silloin muuta pakollista menoa, joten hän ei päässyt paikalle.

Alun perin olin päätymässä kahden kastajan malliin, mutta sitten huomattiin, että meikäläisen massakaudesta on vielä jäljellä vähän liian monta kiloa, jotta se onnistuisi tuskattomasti. Eräs ystäväni harmitteli, että en ollut lähtenyt mukaan ajatukseen, että kymmenen merenneidoksi pukeutunutta naista kastaisi minut. Tästä sain siis ajatuksen, että jos kuitenkin tämän ruhon kastamiseen tarvitaan lisäkäsiä, niin voisiko puolet näistä kätösistä kuulua naisille? Pyysin kahta naispuolista ystävääni mukaan kastajiksi, mutta toisella ei ollut vaihtovaatteita mukana. Sain kuitenkin siihen sangen hyvän miespuolisen kastajan mukaan, joten tätä toimitusta oli suorittamassa kolme miestä ja yksi nainen.

Henkilöhistoriani kastealtaan ääreltä – matkaraportti, suunsoittoa ja tulevaisuudensuunnitelmia

JOHDANTO

Edellisissä kirjoituksissani olen pohtinut kastetta teknisestä näkökulmasta. Olen myös avannut luterilaisten ja helluntailaisten kastekeskustelua, sen taustalla vaikuttavia käsityksiä (osa 1), avannut luterilais-helluntailaista kastedialogia (osa 2) ja kirjoittanut kriittissävytteisen tekstin helluntailaisen kasteen olemuksesta (osa 3) . Kuitenkaan kirjoittaja ei ole koskaan täysin tyhjiössä tutkimansa ilmiön suhteen. Myös minulla ja kasteella on yhteinen historia.

Turinoin ja tarinoin tässä oman henkilökohtaisen historiani, jota varten joudun avautumaan omasta seurakuntahistoriastani myös melkoisia pätkiä. Tervetuloa, kaikki tirkistelynhaluiset, tässä on elämäni! Tämä teksti ei ole niinkään teknistä analyysiä helluntailaisuudesta tai sen ilmiöistä, vaan matkaraportti. Tämä olkoon henkilökohtainen välitilinpäätös, kreikkalaisen teatterin draama (jossa kaikki kuolevat) ja katharsis. Tunnustan, olisin halunnut tässä revitellä vähän enemmän, mutta käske sinä nyt analyytikkoa repimään jotain, niin korkeintaan omat housunsa saa ratki jossakin älyllisessä spagaatissa. Kirjoitan siis pientä analyysiä myös itsestäni, kun näen aiheelliseksi.

LUTERILAIS-HERÄTYSKRISTILLINEN ALKULÄHTÖKOHTA

Synnyin perheeseen, jossa vanhemmat olivat luterilaisia kristittyjä. Isäni oli seurakunnan diakoniatyötekijä, ja äitini oli muuten vain mukana kaikessa. Vanhempani olivat kallellaan yhteiskristilliseen viidesläisyyteen. Kansanlähetyksen herätyskristilliset painotukset tuntuivat siis kotona kovin kotoisilta.

Herätyskristillisessä luterilaisuudessa kasteen funktio on aina vähän epämääräinen. Kuten aikaisemmin kirjoitin, tunnustuksellisessa luterilaisuudessa kaste hahmottuu pelastuksen hetkenä; samoin uskonratkaisua pidetään käytännössä mahdottomana. Kuitenkin herätyskristillinen luterilaisuus tarjoaa mahdollisuuden uskoratkaisuun, joten kasteen funktio hämärtyy.

Koska vanhempani uskoivat uskoontulon mahdollisuuteen (ja olivat itse kokeneet sen), ei ole yllättävää, että vanhempani eivät uskoneet kasteesta sillä tavalla, miten kirkon virallinen oppi opetti. Kuitenkin he kastoivat meidät lapset, koska he ajattelivat, että näin on hyvä juttu. Heidän kirkon oppinsa kritisointi ei johtanut siihen, että he olisivat boikotoineet kastekäytäntöä (mikä olisi ollut kirkon työntekijälle luonnollisesti melko vaikeaa).

Vanhempani olivat lähtökohtaisen nihkeitä puhumaan kahdesta

Helluntailainen kastenäkemys – Pieni vedetön ruumiinavaus

Johdanto

Tässä kirjoituksessani tarkoituksenani on avata hieman helluntailaista kastekäsitystä; erityisen paljon kiinnitän huomiota siihen, mikä kaste helluntailaisesta näkökulmasta on, ja mitä siinä tapahtuu. Tämä on kastesarjani kolmas osa; ensimmäinen osa käsitteli luterilaisen ja helluntailaisen kastenäkemyksen taustalla vaikuttavia teologisia näkemyksiä, ja toinen osa käsitteli tarkemmin sitä keskustelua, jota luterilaiset ja helluntailaiset käyvät keskenään.

Edelleen joudun muistuttamaan, että tämä ei ole raamattutunti kasteesta eikä lopussa ole linkkiä Tampereen helluntaiseurakunnan nettisivuille, että voisit käydä kastamassa itsesi (tai Luther-säätiön sivuille, jossa voisit virtuaalisesti esittää katumuksesi mahdollisen uudelleenkasteesi johdosta). Tämä ei myöskään ole erityisen sosiologinen kirjoitus, vaikka käsittelen vähän tiedon sosiologiaa ja näkemysten rakentumista tässä sivussa. Tämä on eniten katsaus helluntailaiseen kasteteologiaan ja sen sisäiseen johdonmukaisuuteen. Toisaalta pidän tätä mielenkiintoisena keissinä myös sosiaalisesti, koska tämä toisaalta avaa opillisten käsitysten syntyä ja toisaalta sitä, millaisia käsityksiä eri tilanteissa syntyy.

Helluntailaiselle lukijalle joudun muistuttamaan, että en tässä kritisoi kenenkään henkilökohtaisia motiiveja mennä kasteelle, enkä heidän vilpitöntä haluaan miellyttää Jumalaa, kun he ovat kasteen ottaneet. Tarkoitukseni on lähinnä avata sitä, miten asiasta ajatellaan, ja sen jälkeen pohtia, muodostuuko näistä ajatuksista johdonmukaisia kokonaisuuksia.

HELLUNTAILAINEN KASTE

Millainen kaste?

Helluntailainen kastenäkemys on suhteellisen ehdoton siinä, että kaste voidaan ottaa vasta sen jälkeen, kun ihminen on tullut uskoon, ja tämä kaste toimitetaan upottamalla henkilö kokonaan veteen ja sen jälkeen tempaisemalla hänet sieltä takaisin pinnalle. Kasteessa on mukana kastaja ja kastettava, jotka ovat yleensä molemmat pukeutuneet valkoiseen pukuun. Kaste suoritetaan usein ”Jeesuksen nimessä” ”Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. (Tämä johtuu siitä, että siinä pyritään yhdistämään kaksi raamatun esikuvaa: toisaalta kaste Jeesuksen nimessä – ks. Apostolien teot – ja kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ks. Matteuksen evankeliumin lopun Lähetyskäsky.) Kaste toimitetaan useimmiten seurakunnan sunnuntaikokouksessa, mutta myös muita mahdollisuuksia löytyy (esimerkiksi kasteet fifteen-leireillä).

Kun luterilainen ja helluntailainen keskustelevat kasteesta (Osa 2/2) – Argumenttien arviointia

Kastekeskustelut ovat usein tavallista värikkäämpää teologista dialogia. Niihin sisältyy joskus ihan perusargumentaation lisäksi hikeä, verta, kyyneliä ja toisen manaamista kasteen hautaan. Ongelma keskustelussa ei ole siinä, etten minä ole oikeassa ja esittäisi kantaani vakuuttavasti; ongelma on siinä, että toi toinen ei tajua mistään mitään eivätkä hänen kommenttinsa liity mihinkään. Väkisinkin sellainen kiukuttaa, kun toinen ei vain näe sitä valoa, joka minusta loistaa.

Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselleni, jossa käsittelin yleisesti luterilaisen ja helluntailaisen kastenäkemyksen taustalla olevia eroja. Tässä kirjoituksessa arvioin tältä pohjalta sitä keskustelua, jota luterilaisen ja helluntailaisen kastekäsityksen edustajat käyvät keskenään. Jotta tämän viestin kommenteista saisi kunnolla kiinni, suosittelen tutustumaan edelliseen postaukseen ennen tämän lukemista. (Tämä ja edellinen postaus olivat alun perin yksi kokonaisuus, mutta jouduin jakamaan tekstini kahtia, koska tämä olisi ollut yksinkertaisesti aivan liian pitkä – kuten käytännössä kaikki muutkin tekstini.)

Käsittelen tässä kastekeskustelujen argumentteja muutamasta eri näkökulmasta. Toisaalta yritän pohtia, kuinka oleellista tietyistä asiakokonaisuuksista puhuminen on keskustelun kannalta: kuinka oleellista on puhua joistakin asioista, kun yritetään saada toinen ymmärtämään omaa kantaa. Kuitenkin pääasiassa käsittelen sitä, miten vakuuttavia tietyt argumentit ovat toisen näkemyksen edustajille, ja kuinka kannattavaa niistä on vääntää.

HUOM! Tässäkään tekstissä en pyri argumentoimaan jonkun käsityksen paremmuutta tai huonommuutta, vaan yritän arvioida niitä argumentteja, joita keskustelussa käytetään. Tässä on pyrkimys ymmärtää eri näkemyksiä; samoin tarkoitus on ymmärtää niiden kuulasuihkujen rakennetta, jotka sinkoilevat taistelukentällä. Käsittelen tässä osiossa yleisiä asioita, joista kastekeskustelussa taistellaan, ja samoin asioita, joista ehkä pitäisi taistella.

KESKUSTELUNAIHEISTA JA ARGUMENTEISTA

Kun luterilainen ja helluntailainen keskustelevat kasteesta (Osa 1/2) – Taustakäsityksistä

Kaste on ihmeellinen asia. Tarvitaan vain kastettava, kastaja ja vettä, ja saadaan aikaan täysin vertaansa vailla oleva riidanaihe. Ainekset ovat yksinkertaiset, mutta jälki voi joskus olla rumaa.

Suomessa vapaat suunnat ja luterilainen kirkko ovat käyneet sivistynyttä dialogia jo monta vuotta tähän mennessä eri aihealueiden tiimoilta. Kuitenkin ruohonjuuritasolla helluntailaisen ja luterilaisen kastedialogi voi joku ajautua hyvin lämpöisille kierroksille. Taistelua voidaan käydä sanaisin sapelein ja seipäin aina vereslihalle asti, vaikka taistelun kohteena oleva kostea asia vaikuttaa hyvin pieneltä. Suomessa kaste on ehdottomasti niiden asioiden joukossa, joista puhumalla saa pyhän sodan aikaan.

Eri maissa on vaihtelua sen suhteen, millä saa riideltyä uskonveljien (ja -sisarten) kanssa. Suomessa en ole nähnyt yhtään taistelua tuhatvuotisesta valtakunnasta, mutta käsittääkseni (ainakin jos David Pawsonia on tässä asiassa uskominen) Brittien suunnilla asiasta taistellaan enemmän. Käsitys ylöstempauksesta voi olla kyllä jo sellainen asia, josta Suomessakin saa lämpöä päälle ja verta parketille.

Yksi suurista ongelmista keskustelussa on mielestäni se, että osapuolet eivät aidosti ymmärrä, mistä toinen puoli puhuu. Näin ollen kastekeskustelu on monesti aktiivista ohihuitomista ja olkinukkejen raastamista; tämä on hyvin kaukana toisen näkemyksen perinpohjaisesta käsittelemisestä. Pyrin tässä kirjoituksessani hahmottelemaan ensin luterilaista ja helluntailaista näkemystä muutaman eri tekijän kautta (käsitys perisynnistä, käsitys pelastuksesta ja uskoontulosta, käsitys vapaasta tahdosta). Tekstin jatko-osassa pyrin tarjoamaan muutamia kommentteja tilanteisiin, joissa eri näkemysten kannattajat keskustelevat kastekannoistaan, ja arvioimaan tiettyjen argumenttien käyttöä tämän kirjoituksen valossa.

HUOM! Tämä ei ole raamatuntulkinnallinen teksti enkä yritä tässä argumentoida kumpaakaan kantaa. Tästä syystä en juurikaan lainaile raamatunjakeita eri näkemyksien tueksi. Oleellista tässä tekstissä ei ole, kummassa juoksuhaudassa ollaan oikeassa, vaan tarkoitus on ymmärtää, mitä eri poteroissa ajatellaan, ja miksi.

Pieniä taustahuomioita hajonnasta